Ensiluokkaisen hullua naislaulua ja kieroutuneisuutta – arviossa Dorothy Poloniumin häkellyttävä debyytti ”Tales By The Pyre”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 10.4.2018

Mielipuolista kiljuntaa, huutoa ja pehmeää laulua yhdistettynä murjoviin riffeihin ja aavemaiseen ilmapiiriin. Dorothy Poloniumin debyyttialbumi herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia vielä usean kuuntelukerran jälkeenkin. Ennen kaikkea yhtyeen musiikki kaappaa mielenkiinnon, piti siitä tai ei.

Jyväskyläläinen Dorothy Polonium on onnistunut loihtimaan debyyttialbumistaan hyvin persoonallisen metallialbumin ja vieläpä sellaisen, joka jää taatusti mieleen. Merkittävin ainesosa Dorothy Poloniumin reseptissä on vokalisti Suvi Uura, jonka ääni taipuu niin pehmeäksi lauluksi kuin mielipuoliseksi rääkymiseksi. Uuran ääni on laaja-alainen ja hän osaa hyödyntää sitä upeasti. Kuuntele vaikka kappaleet ”Emergency Room” ja ”Secrets Of The Deep”, niin ymmärrät mitä tarkoitan. Myös yhtyeen kyky loihtia omaperäisiä äänimaisemia esimerkiksi ”The Invocation”, ”Dystopia” ja ”Reign In Winter” -kappaleissa on vakuuttavaa.

Vaikka Dorothy Poloniumin esikoisalbumilta löytyy kappaleita laidasta laitaan, on kyseessä selkeästi konseptialbumi. Albumin kappaleet jäsentyvät yllättävän saumattomasti toisiinsa, mikä takaa sulavan musiikkielämyksen. Kappaleiden erilaisilla luonteilla on luotu vahvoja kontrasteja, jonka seurauksena yhdessä hetkessä tunnelmoidaan kauniin ”Pale Bridge Of The Moonin” äärellä, josta sukelletaan psykoottiseen ”Stormrideriin”. Pitkäsoitolle on viljelty myös neljä välisoittokappaletta, jotka omalta osaltaan rakentavat kokonaisuutta. ”Delivarancessa” kuullaan juoksuääniä narskuvassa maastossa (joko soratiellä tai lumella), kun ”Prelude For Ruinissa” kuunnellaan kaunista soittorasiamelodiaa, josta onkin vaivatonta siirtyä poukkoilevaan ”XXX:ään”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Tales By The Pyre” on mielenkiintoinen konseptialbumi, jossa kappaleet toimivat upeasti yhdessä. En edes suosittele kuuntelemaan yksittäisiä kappaleita. Sen sijaan suosittelen kuuntelemaan koko albumin ja mieluiten yhdeltä istumalta. Dorothy Poloniumin debyytti sisältää tunnelmointia, mielipuolista aggressiota, murjovia riffejä ja hyppysellisen psykedeelisyyttä esimerkiksi ”XXX:n” muodossa. Vokalisti Uuran ääni on hyvin omalaatuinen, joka varmistaa osaltaan sen, että nimi ”Dorothy Polonium” jää mieleen kummittelemaan. Uuran ääni on juuri sellainen, että se saa joko vieteltyä lumoihinsa tai säikäytettyä mielipuolisuudellaan. Kaikki tuskin pitävät Dorothy Poloniumista, mutta yhtye herättää varmasti mielipiteitä. Itse näen jyväskyläläisyhtyeessä potentiaalia, joka toivottavasti kantaa pitkälle.