Ensimakua tulevasta Erakossa-albumista musiikkivideon muodossa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 12.4.2019

EDM:ää ja rockia yhdistelevä Erakossa julkaisee kuluvan kuun 17. päivä kakkosalbuminsa ”Lopputekstit”. Albumin kappaleesta ”Saat viedä mut pois” on nyt julkaistu musiikkivideo, jonka näet ohessa.

Studiomuodossaan Erakossa on yhden miehen eli Niko Ailamon projekti, joka laajenee live-esiintymisiin viiden hengen kokoonpanoksi. Biisien kirjoittamisen lisäksi Ailamo soittaa levyllä kaikki instrumentit ja vastaa kaikesta tuotannosta. Hän myös kuvannut ja leikannut Erakossa-musiikkivideoita, mutta ”Saat viedä mut pois” nostaa DIY-periaatteen aivan uudelle tasolle: Ailamo vastaa videon toteutuksesta kokonaan itse ja esittää sillä kaikki roolit aivan viimeisen sekunnin mysteerihahmoa lukuun ottamatta.

”Video kertoo tarinan anonyymit erakossa -kokouksesta, jossa kuvitteellisen Erakossa-yhteen jäsenet purkavat tuntojaan eräänlaisen musiikkiterapian kautta”, Ailamo kertoo. ”Kaikki eivät ole yhtä innoissaan ideasta, ja instrumentteja vahingoitettiin kuvauksissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Anonyymit erakossa -kokouksen vetäjän roolissa Ailamo kaiken lisäksi piirtää videolla tulevan singlen kansikuvan livenä.

”Perinteisen rakkaus-slovarin kirjoittaminen on aina tuntunut itselle isolta haasteelta. ”Saat viedä mut pois” on juuri sellainen kappale. Monta vastaavaa omaa biisiä on mennyt roskikseen liian kornina tai pliisuna. Välimaaston löytäminen on ollut vaikeaa, mutta tällä raidalla mielestäni onnistuin.

Mulle on tärkeää, että kappaletta kuunneltaessa voi matkustaa omissa mielikuvissa johonkin hetkeen tai maisemaan. Tämä kolmeminuuttinen vie itseni haikeaan hetkeen tuulisessa merimaisemassa. Raita kertoo siitä hetkestä, kun tärkeä ihminen joutuu haluamattaan lähtemään pois sun luota. Suurin osa meistä on tavalla tai toisella kokenut tuon hetken.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä raita esittelee myös monipuolisuuttani artistina. Se on kirjoitettu pianolla säestäen, äänitetty rock-estetiikkaa hyödyntäen ja viimeistelty rap-henkisellä c-osalla. Kaikki minulle tärkeät elementit eli melodia, tunne ja rytmi ovat läsnä. Koko tuotantoketju on omaa käsialaani.”

”Lopputekstit”-albumin biisilista:

1. Pleksit päässä pimeelläkin
2. Tää on sulle (vitun kusipää)
3. Saat viedä mut pois
4. Vihaverkkarit
5. Tänään on matsi
6. Laitan paskan tuulettimeen
7. Puhu kädelle
8. Sylkispä sunkin suu massii
9. Sekaisin kuin seinäkello
10. Muistilappu
11. Eino Leino

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat