Ensimmäinen suurempi suomalainen festivaali Yläkaupungin Yön ihme järjestettiin onnistuneesti viikonloppuna Jyväskylässä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.5.2021
Kuva: Pinja Taipale

Monitaiteista ja pääsymaksutonta Yläkaupungin Yötä vietettiin torstaista sunnuntaihin 13.-16.5. Jyväskylässä. Yli neljästäkymmenestä eri tapahtumasta koostunut kokonaisuus sisälsi esityksiä liveyleisölle sekä etäohjelmistoa. Yleisötapahtumiin osallistui järjestäjien eri tapahtumapaikkojen kävijätietoihin perustuen neljän päivän aikana yhteensä 10 000 ihmistä. Suosituin yleisötapahtuma oli lauantain Block Party -tapahtuma. Krison, Aren, Pessan, Will-Jamin, Juhani Saksikäden ja R2ISDJ2:n rap-esityksiä sekä rullalautailua saapui seuraamaan päivän aikana noin 600 ihmistä. Muita suosittuja yleisötapahtumia nähtiin muun muassa Mäki-Matin perhepuistossa, Toivolan Vanhalla Pihalla, ravintola Sohwissa sekä Teeleidissä.

– Olemme erittäin tyytyväisiä ja ylpeitä tapahtuman onnistumisesta. Yhtään järjestyshäiriötä ei ole tullut järjestäjien tietoon, ja yleisö noudatti turvavälejä kiitettävästi. Isommatkin yleisötapahtumat ovat tällä hetkellä mahdollisia hyvillä turvallisuussuunnitelmalla ja tiiviillä yhteistyöllä viranomaisten kanssa, Yläkaupungin Yön toiminnanjohtaja Marko Kainulainen kertoo.

Vuoden 2021 Yläkaupungin Yössä oli myös runsaasti etäohjelmistoa. Erityisen suosituksi sisällöksi muodostui Yöradio, jota SAYFM:n aktiivit toimittivat neljä päivää suorana ympäri Yläkaupunkia. Livekeikkoja striimattiin myös Yö-TV:ksi nimetylle Yläkaupungin Yön YouTube-kanavalle. Muun muassa Asa & Bandin, Litku Klemetin, Arpan ja KISSAn esiintymisiä on katsottu tiistaiaamuun mennessä yli 5000 kertaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

– Näin laajan tapahtumakokonaisuuden järjestäminen poikkeuksellisissa oloissa vaati paljon työtä ja hieman itsepäisyyttä ja rohkeutta, mutta se on mahdollista ennen kaikkea alueen kulttuuritoimijoiden ja yritysten yhteistyöllä. Yleisön riemu ja hymyilevät suut olivat paras mahdollinen palaute ja viesti kulttuuritapahtumien tärkeydestä. Ihmisten kulttuurinnälkä näytti olevan valtava, ja oli suuri kunnia päästä tarjoilemaan sitä tässä mittakaavassa ensimmäisenä toimijana Suomessa koronan kurittaman talven jälkeen, Kainulainen kommentoi.

Yläkaupungin Yössä nähtiin taas laajalti eri taidemuotoja. Musiikkikeikkojen lisäksi erityisesti teatteriesityksiin panostettiin tämän kevään tuotannossa. Festivaaleilla nähtiin myös tanssia, taidenäyttelyitä, kuntavaalipaneeli, performansseja, joogaa sekä erilaisia työpajoja.

Yläkaupungin Yön toiminta jatkuu aktiivisena myös kesän aikana, kun Yö tuottaa yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa muun muassa Lounaispuiston kesän ohjelmistoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vuonna 2022 vietetään Yläkaupungin Yön 30-vuotisjuhlavuotta, ja tulossa on entistä näyttävämpi ohjelmisto sekä muun muassa historiikkiteos, juhlanäyttely ja -seminaari.