Ensimmäinen Tavastia-palkinto Lighthouse Projectille

Kirjoittanut Teemu Hakala - 25.10.2010

40-vuotisjuhliaan viettävä rock-klubi Tavastia on perustanut Tavastia-palkinnon, joka tulee edistämään elävää musiikkia ja tukemaan nousevia tähtiä. Juhlavuoden kunniaksi palkintoja päätettiin jakaa kolme. Tuleva vientitoivo Villa Nah ja räjähtävä live-bändi sekä uudistuja Lighthouse Project ovat jo suorittaneet ensiesiintymisensä Tavastialla, ja kummallakin on vyöllään myös lukuisia keikkoja Semifinalin puolella. Kumpulan bändikerho on puolestaan luonut lapsille ja aikuisille mahdollisuuden löytää musiikin tekemisen riemu ja sen kasvatteja odotetaan tulevaisuudessa myös Tavastian lavalle.

Tavastia-palkinto on suuruudeltaan 1000 euroa ja jatkossa se tullaan jakamaan vuosittain lokakuussa klubin syntymäpäivien tienoilla. 2. päivä lokakuuta vuonna 1970 alkunsa saanut Tavastia-klubi on toiminut ponnahduslautana monille menestyneille yhtyeillemme aina Hanoi Rocksissa HIMiin.

Villa Nahin kehuttu esikoisalbumi ”Origin” ilmestyi alkuvuonna, mutta syntikka-duon yhteinen tie on pitkä. Lapsuudenystävät Juho Paalosmaa ja Tomi Hyyppä ovat opetelleet hiekkalaatikolta asti työskentelemään yhdessä ja hyödyntämään toisen hyvinkin erilaisia vahvuuksia. Niinpä ’luonnonlapsi’-Juhon ajattoman kauniit pop-kappaleet saavuttivat oikean muotonsa vasta siinä vaiheessa, kun ’teknikko’-Tomi ryhtyi työstämään niitä. Bändin musiikilla on juurensa David Bowien Berliini-trilogiassa ja yhtymäkohtia löytyy 1980-luvun klassikkobändeihin, kuten Orchestral Manoeuvres In The Dark, Soft Cell ja Depeche Mode. Samanaikaisesti Villa Nah on kuitenkin koko ajan tässä ja nyt, kuulostaen ajattomalta itseltään, kamppailemassa kuulijoista Junior Boysin ja Cut Copyn kanssa. Siinä rankassa leikissähän pärjäävät nimenomaan ne, joilla on parhaimmat biisit. Me uskomme vakaasti siihen, että varsinkin Villa Nahin kolmas ja neljäs albumi tulevat siirtymään aikakirjoihin hittejä kuhisevina mestariteoksina. Villa Nah toimii upeasti myös livenä, sen voi tulla todistamaan Tavastialle 19. marraskuuta, kun duo on palannut Iso-Britanniasta lämmittelemästä OMD:n kiertuetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lighthouse Project perustettiin vuonna 2004. Siinä vaiheessa 1990-luvun puolenvälin jälkeen suomalaisen hardcoren uuteen nousuun nostattaneet bändit kuten Endstand, Manifesto Jukebox, Down My Throat ja Wasted olivat jo viittä vailla manan majoilla, tai muuten vain viettämässä hiljaiseloa. Lighthouse Projectin vuonna 2006 julkaistu esikoisalbumi ”Navigate By Heart” oli tietyllä tavalla vielä hatunnosto edelläkävijöille, mutta sen jälkeen bändi onkin  lähtenyt ikiomalle matkalleen tuntemattomaan. Vastikään ilmestyneellä kolmannella albumilla ”Atonement” musiikki on jo huomattavasti monimuotoisempaa kuin alkuaikojen melodinen hc. Useissa kappaleissa tempot ovat puolittuneet ja keskeiseen rooliin ovat nousseet hypnoottiset kitarariffit, jotka tuovat mieleen mm. Black Sabbathin. Musiikin vimmaisuus on kuitenkin pysynyt muuttumattomana ja keikoillaan bändi on yksinkertaisesti räjähtävä kokemus. Parasta Lighthouse Projectissa on kuitenkin juuri tuo musiikillinen arvaamattomuus. Odotamme suurella mielenkiinnolla, mitä bändi tulee tarjoamaan kuulijoilleen jatkossa.

Kumpulan bändikerho on jo nelisen vuotta luonut lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää musiikin tekemisen riemu. Bändikerho on tuonut lukuisia musiikista kiinnostuneita yhteen ja toiminnan myötä on syntynyt jo neljä nuorta yhtyettä, jotka keikkailevat ja tekevät omaa musiikkia. Toiminta alkoi viikonloppuleireinä viiden opettajan voimin, mutta jo puolentoista vuoden ajan bändikerhotoiminta on ollut viikottaista. Myös nuorten vanhemmat ovat vaatineet opetusta huomattuaan, kuinka paljon nuoret ovat musiikillisesta yhdessäolosta saaneet. Nykyään viikonloppuleirejä järjestetään myös aikuisille, haasteena jokaisen on valittava itselleen tuntematon soitin. Toivomme, että Kumpulan bändikerhon kaltainen vilpitön ruohonjuuritason toiminta lisääntyisi koko Suomessa ja saisimme nauttia tällaiselta kasvualustalta ponnahtavista yhtyeistä tulevaisuudessa myös Tavastian lavalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat