Ensimmäisen ja viimeisen kerran: Bane
Bane on pitkän linjan hardcore punk -yhtye Yhdysvaltojen Worcesterista. Jo vuodesta 1995 toimineen yhtyeen viimeisin albumi “Don’t Wait Up” julkaistiin vuoden 2014 toukokuussa Equal Vision Recordsin kautta. Levyn julkaisun jälkeen yhtye on jatkanut aktiivisesti keikkailua, ja omien sanojensa mukaan sunnuntai-illan keikka Korjaamolla oli heidän ensimmäinen ja viimeinen keikka Suomessa osana laajaa The Final European Tour -kiertuetta.
Liekö sunnuntai-ilta ja sateinen sää syynä yleisökatoon, sillä saavuttuani tapahtumapaikalle ennen ensimmäistä esiintyjää ei eturivin paikoista tarvinnut hirveästi taistella. Illan aloittivat suomalaista tekoa olevat yhtyeet Presley Bastards ja Lighthouse Project. Molemmat yhtyeet vetivät keikkansa varsin tyylikkäästi. Presley Bastards siivitti keikkansa nuoruuden innolla ja välispiikit oli huumorilla höystetty. Lighthouse Project puolestaan sai astetta intensiivisemmällä otteellaan aikaiseksi illan ensimmäisen pitin, vaikka yleisöä olisi toivonut olevan paikalla enemmän. Painovoimaa uhmaavat lavaliikkeet tekivät keikasta varsin katsottavan, ja yleisö näytti viihtyvän. Lighthouse Projectin lopettaessa yleisö oli alkuiltaan verrattuna lisääntynyt reilusti.
Yleisö selkeästi tiesi, mitä oli tulossa kuuntelemaan, sillä jo pelkkä kovaääninen linjacheck sai monet liikkumaan varmoin askelin lavan eteen, jossa Banen laulaja Aaron Bedard tervehti yleisöä ronskein sanavalinnoin. Banen polkaistessa keikkansa käyntiin, ei kenellekään jäänyt epäselväksi, että tämä yhtye on maailman lavoja kiertänyt. Yhtyeen lavadynamiikka oli erittäin omaperäistä ja hyvin synkronoitua. Muun muassa basisti James Sibonin päätä huimaavat ilmapotkut ja väistöliikkeet tekivät keikasta todellisen näytöksen.
Illan aikana kuultiin yhtyeen viimeisimmältä levyltä “Don’t Wait Upilta” muun muassa kappaleet ”Final Backward Glance” ja ”All The Way Through”. Kappaleen ”Calling Hour” alussa lavalle nousi yleisöstä joko enemmän tai vähemmän suunnitellusti vieraileva tähti, joka räiski menemään kappaleen ensimmäisen puoliskon. Lavalta poistuminen tapahtui myös näyttävästi, kun mukana lähti hieman lavatekniikkaa ja valoja. Kitaristi-laulajat Aaron Dalbec ja Zach Jordan hoitivat osuutensa varsin mallikkaasti tästä huolimatta. Yhtye soitti myös vanhempaa materiaalia, muun muassa ”As the World Turnsin” ja albumilta ”Give Blood” kappaleen ”Ante Up”.
Laulaja Aaron Bedard pohti välispiikeissään monipuolisesti globaaleja ilmiöitä muun muassa ihmisen vieraantumista todellisesta itsestään ja sosiaalisen median yliotteesta arkipäiväämme. Hän toivoi ihmisten palaavan juurilleen ja pitävän kiinni itselleen tärkeistä asioista. Kaikki yhtyeen jäsenet viljelivät pitkin iltaa itseironian ja huumorin täyteisiä lauseita, jotka liittyivät joko musiikkiin, yhteiskuntaan tai heihin itseensä.
Keikan edetessä niin yhtyeen kuin yleisönkin meno muuttui aggressiivisemmaksi. Lavamonitorit saivat kyytiä ja lopulta lavavirrat hävisivät keikan loppupuolella kokonaan. Pimennyksen keskellä yhtyeen jäsenet viihdyttivät sekä yleisöä että itseään puujalkavitseillä ja muilla humoristisilla heitoilla. Lopulta kun lavavirrat saatiin takaisin, Aaron Bedard kiitti kanssaesiintyjiä, yleisöä ja tapahtumajärjestäjiä, minkä jälkeen bändi polkaisi käyntiin illan viimeiset kaksi kappaletta.
Mainos päättyy
Keikan lopussa yleisön huutaessa encorea lauseella ”one more fucking song”, vastasi laulaja Aaron näpsäkästi: ”Suck my fucking dick” . Näin ilta sai arvoisensa päätöksen.
Teksti: Sara Strömmer
Livekuvat: Jetro Stavén
