Ensinäyttö: Wrathage – ”Walking To Death”
Oululainen death metallia soittava Wrathage on julkaissut Youtuben kautta musiikkivideon kappaleeseen nimeltä ”Walking To Death” liittyen. Kaaoszine yhteistyössä yhtyeen kanssa haluaa nyt tarjota videon katsottavakseen lukijoilleen exclusiivisesti ja voit katsoa videon kokonaisuudessaan tästä:
Yhtyeen sanoituksista vastaava Jukka ”Koba” Ylisuvanto on kertonut yhtyeen tuoreesta musiikkivideosta seuraavaa:
”Teksti kertoo ihmisen kokemuksesta, jota on absurdiksi kokemukseksikin luonnehdittu, ja sehän tarkoittaa sitä, että ihminen on yksin kysymystensä kanssa maailmankaikkeudessa, joka ei vastaa, kuin myös vangittuna sisäisyyteensä ilman että kykenee kommunikoimaan itsensä/oman kokemuksensa sellaisenaan tai kokonaisena toiselle, mutta se on myös ihmisenä olemisen kokemista, samaistumista ihmisen rooliin ja tuon roolin elämistä, toteuttamista niiltä osin ja siitä perspektiivistä mistä tekstikin on syntynyt: Epätoivoa, yksinäisyyttä, pelkoa, villiyttä ja vaarallisuutta. Videossa on mukana myös ikään kuin kliimaksina tyyneyttä ja läsnäoloa. Mutta ”olla vaiko eikö olla” – pohdinta sivullisuudesta, irrallisuudesta, pelon, yksinäisyyden ja villiyden yms. kautta on senkin keskeisin anti. Toki läsnälonon kautta myös toiseuden löytämistä itsessään, vapautumista yksinäisyydestä, vaikka teksti sinänsä ei vielä niin pitkälle vie, vaan jättää lukijan vastuulle miten tämä kuvattua kokemusta tulkitsee. Itselleni se kertoo siitä perimmäisestä ristiriidasta, tai ennemminkin takaovesta, miten sukeltamalla itsensä syvyyksiin päätyykin vastakkain sen saman toiseuden kanssa, jota kohti ulospäin suuntautuvat pyrkimykset taas eivät vieneetkään”
”The text is about the human experience, or the absurd experience, that the human is alone in a world that leaves all our questions ultimately without answers, and also confined within itself, alone with this experience because to convey or communicate this experience as such without leaving anything out is impossible. Thus it is about what it is to be human, being human and identifying with this role, being the role or playing the part through despair, loneliness, or existential isolation if you will, and also fear, wildness and danger.
The video goes further than the text, although it too is mainly concerned with passage rather than arrival as it offers, as a kind of climax, some calm and sense of presence as that invisible line between solitude and unity is transcended thus portraying also the contradictory progress of immersion into the self that doesn’t lead to further solitude but to the discovery of the other within the self that thus ends the loneliness and brings the experience back into the outside where everything was to begin with.”