Enter Shikari – The Mindsweep

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.1.2015

Englannista kotoisin oleva Enter Shikari on saavuttanut suurta suosiota ympäri Eurooppaa ja odotettu “The Mindsweep” onkin yksi tämän vuoden kiinnostavimpia julkaisuja. Energisestä lavaesiintymisestään ja poliittisista lyriikoista tunnettu yhtye on työskennellyt pitkään ja hartaasti tulevaa levyä varten ja tuotos on nyt saapunut faneille kuultavaksi.

Yhtye kertoi tiedotteessa, että tuleva levy tulee sisältämään bändin raskaimpia ja rauhallisimpia kappaleita. Tämä on kyllä omalla tavallaan totta, sillä nyt bändi on käyttänyt enemmän jousia ja torvia tuomaan dynaamisuutta kappaleiden kokonaisuuteen ja elektroniset soundit on yritetty pitää rauhallisempina edelliseen “Flash Flood Of Colour” -levyyn verrattuna. Syntetisaattorit ja biitit kuulostavatkin “The Mindsweepilla” enemmän Faithlessilta ja ovat melodisempia kuin edelisillä levyillä. Kuten jokaisen Enter Shikarin levyn, myös tämänkin on tuottanut Dan Weller, joka osaa tuoda yhtyeen parhaat piirteet esille tukahduttamatta olennaisia osuuksia bändin uniikista soundista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten jokaisella Enter Shikarin levyllä, myös “Mindsweepilla” on tietty teema, jota raivotaan koko levyn läpi. Tällä kertaa laulaja Rou Reynolds on ottanut esille Hallinnon suurimpien johtajien näkökulman ja korostavat niin sanottua kansan ennakkopidätystä ja ajattelun tukahduttamista. Lyriikat ovatkin tämän levyn yksi vahvimmista aspekteista ja Reynoldsin, Battenin (basso) ja Clewlowin( kitara) yhteistoimin lauletut kappaleet tuovat sanomaa perille hyvällä mallilla.

Jo aloituskappaleessa “The Appeal & The Mindsweep I”, kun Reynolds huutaa pauhaavien kitaroiden välistä “ I am a Mindsweeper! Focus on me!”, tietää, että levyllä halutaan tuoda ihmisten ja hallinnon erimielisyydet esille vahvasti. Levyllä mennään lyyrisesti Englannin uudistuneesta terveydenhuollosta (“Anaesthetist”) ja ihmisten ahneuden ja yksittäisen laajan ajattelun (“ The Bank Of England” ) kautta tulevaisuuden näkymään, joka huipentuu toiseksi viimeisessä kappaleessa “Dear Future Historians…” tunteita purkavaan huudatukseen “Put your weight on my shoulders!”. Tulevaisuuden näkymä on hirvittävä ja Rou Reynolds luo sen kuuntelijoiden saavutettaville varmalla otteella.

“The Mindsweep” on vahva ja hyvä levy yhtyeeltä ja kunnioittaa hyvin Enter Shikarin visiota ihmiskunnasta ja siitä, mitä me teemme tällä hetkellä väärin. Ilman System Of A Down tyylistä “ There’s A Price On Your Head” sekoilua ja muutamaa hieman outoa rakenteellista päätöstä, kuten levyn lopettava “ The Appeal & The MIndsweep II” olisi “The Mindsweep” paljon tehokkaampi kokonaisuus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

8/10

 

Kappalelista:

  1. The Appeal & The Mindsweep I
  2. The One True Colour
  3. Anaesthetist
  4. The Last Garrison
  5. Never Let Go Of The Microscope
  6. Myopia
  7. Torn Apart
  8. Interlude
  9. The Bank Of England
  10. There’s A Price On Your Head
  11. Dear Future Historians…
  12. The Appeal & The Mindsweep II

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Niklas Aaltio

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat