Enter Shikarin kovasti odotettu, elämää ylistävä ”A Kiss for the Whole World” -albumi on viimeinkin täällä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.4.2023

Enter Shikarin seitsemäs studioalbumi ”A Kiss for the Whole World” on saatu viimeinkin kokonaisuudessaan yhtyeen fanien kuultaviin. Syvällisiä ajatuksia tulviva albumi on elämää ja vahvoja tunteita ylistävä kokonaisuus, jolla yhtye pyrkii koskettamaan ja herättämään ajatuksia kuulijoissaan.

Albumilta kuultiin etukäteen singlet ”(pls) set me on fire”, joka kertoo horroksessa olleen kipinän uudelleen sytyttämisestä; ”It Hurts”, jonka sanoma muistuttaa oppimaan epäonnistumisista sekä viime kuussa kuultu ”Bloodshot”, jolla yhtye kyseenalaistaa valmiita ajatusmalleja ja kannustaa omaan ajatteluun. Kovia odotuksia keränneen albumin singlet ovat keränneet jo pelkästään Spotifyssa yli 4 miljoonaa toistokertaa.  

Olen äärimmäisen innoissani, kun saamme viimeinkin päästää tämän pedon vapaaksi! Tämä eri tunteiden täyteinen cocktail on todella täynnä elinvoimaa enkä malta odottaa, että ihmiset pääsevät tutustumaan siihen kunnolla. Yleisö on ottanut aikaisemmin julkaistut singlet keikoilla niin hyvin vastaan, että uskon tämän albumin muodostavan erityisen vahvan siteen faniemme kanssa”, laulaja Rou Reynolds kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin julkaisun ohella Enter Shikari julkaisee myös musiikkivideon albumin nimikkokappaleelle.

”A Kiss For The Whole World” sai alkunsa Chichesterin rantakaupungissa, johon yhtye pystytti studionsa ränsistyneelle maatilalle. Paikassa ei ollut sähköjä, joten bändi turvautui aurinkoenergiaan.

Palasimme takaisin perusasioiden äärelle. Pakkauduimme vanhaan maalaistaloon kauas kaikesta ja valmiina löytämään itsemme uudestaan. Albumimme äänitettiin aurinkokuntamme ytimen tarjoamalla voimalla. Se on samalla kokoelma kappaleita, jotka edustavat räjähtävää paluuta Enter Shikarin juurille”, Reynolds kertoo.  

Kappalelistaus:
1. A Kiss for the Whole World x
2. (pls) set me on fire
3. It Hurts
4. Leap into the Lightning
5. feed yøur søul
6. Dead Wood
7. Jailbreak
8. Bloodshot
9. Bloodshot (Coda)
10. goldfĭsh ~
11. Giant Pacific Octopus (i don’t know you anymore)
12. giant pacific octopus swirling off into infinity…

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat