(Photo by Lester Cohen/WireImage)

Entinen Black Sabbath -rumpali Bill Ward tukee eläkkeelle jääneen Iron Maiden -kollegansa Nicko McBrainin päätöstä

Kirjoittanut Kasper Piippo - 19.12.2024

Black Sabbathin entinen rumpali ja perustajajäsen Bill Ward on osoittanut tukensa Iron Maidenin pitkäaikaiselle rumpalille Nicko McBrainille, joka ilmoitti joulukuun alussa jäävänsä pois yhtyeestä. McBrain, 72, kertoi eläköitymisestään joulukuun 7. päivä yhtyeen verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa julkaistussa lausunnossa. Hän myös ilmoitti, että illan konsertti São Paulon Allianz Parquessa olisi hänen viimeinen esiintymisensä Iron Maidenin kanssa.

Ward julkaisi viestin Facebook-palveluun, jossa hän ilmaisi arvostavansa McBrainin päätöstä:

Vaikka McBrain vetäytyy kiertueilta, aikoo hän pysyä tiiviissä yhteydessä Iron Maideniin ja jatkaa työskentelyä yhtyeen kanssa erilaisten projektien parissa. Hän suunnittelee keskittyvänsä jatkossa myös henkilökohtaisiin hankkeisiinsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy