Entinen Cradle of Filth -kitaristi Marek ”Ashok” Smerda vastaa Dani Filthin väitteisiin: ”Tuskin on pahempaa syytöstä naiselle kuin oman lapsensa tappaminen”
Metalliyhtye Cradle of Filthin riveissä on kuohunut, kun kitaristi Marek “Ashok” Šmerda ja hänen vaimonsa ja kosketinsoittaja-laulaja Zoë Marie Federoff kumpikin yhtäkkiä erosivat yhtyeestä. Federoff ja Ashok syyttivät bändin johtoa muun muassa riistosta ja epäeettisestä toimintaympäristöstä.
Filth vastasi ensimmäisen kerran 29. elokuuta, ja julkaisi myös 2. syyskuuta toisen lausunnon, jossa hän kiisti syytökset, mutta myös pyysi anteeksi, että oli aiemmin mennyt liian henkilökohtaisuuksiin.
Nyt Šmerda on vastannut Filthin sosiaalisessa mediassa esittämiin väitteisiin, joissa hän kiistää sopimuksen luonteen, puolustaa bändin johtoa ja väittää Federoffin sopineen bändiin huonosti, ja että tämä ”yrittää nyt mustamaalata itseään ja bändin johtoa herättääkseen inhoa fanien keskuudessa”.
”Uskon, että tämä on viimeinen julkinen lausunto minun ja vaimoni puolesta, kunhan se on myös Danin puolelta viimeinen. Tiedän, että tämä ärsyttää kaikkia… minua myös, mutta yksityiset keskustelut eivät ratkaisseet mitään kuukausien aikana. Ymmärrän, että asioiden julki tuominen oli viimeinen keino.”
”Olen yleensä kaikkein hiljaisin ihminen, jopa silloin, kun minua on loukattu, ja siksi kesti varmaan 12 vuotta sanoa kunnolla kaikki tämä. Tässä [kuvassa] ovat käteni. Kädet, joilla palvelin teitä 12 vuotta. Säveltääkseni ja soittaakseni musiikkia teille. Annoin sinulle nämä kädet.”
”Äitisi on aina ollut minulle tärkeä ihminen, ja toivon hänelle pikaista paranemista. Hänen sydämensä tietääkseni aina ollut suuri. Minusta tuntuu kuitenkin halvalta käyttää häntä nyt tekosyynä, kun me kaikki tiedämme, että hän on ollut sairas viime vuodesta lähtien. Kaikki ovat olleet tukenasi, Dani. Annoimme hänelle kaikki paljon rakkautta ja tukea heti, kun kerroit asiasta meille.”
”Menetin oman äitini äkillisen sairauden vuoksi, enkä ehtinyt edes hyvästellä häntä – aikaa ei ollut. Hän ei koskaan nähnyt minua Cradlen kanssa lavalla. Hän kummittelee mielessäni joka päivä. Mutta hänen muistonsa kannustaa minua olemaan parempi ihminen ja kohtelemaan muita paremmin. En koskaan käyttäisi häntä tekosyynä muiden satuttamiseen.”
”Mutta jos kunnioitat äitejä, miksi sitten vääristelet keskenmenon tragediaamme joksikin, mikä ei pidä paikkaansa vaimoni kohdalla – hän ei koskaan juonut alkoholia raskauden aikana. Hänen lääkärinsä kertoi kuitenkin, että unenpuute, epäsäännölliset työajat, jatkuva paine bändin johdolta, joka uhkasi hänen työpaikkaansa, jos hän teki jotain, mistä he eivät pitäneet… kaikki tämä todennäköisesti vaikutti siihen, että hänen kehonsa hylkäsi raskauden. Hän näyttää selviä merkkejä stressistä.”
”On totta, että emme voi syyttää sinua kaikesta, mutta olit alhainen, kun oletit hänen juoneen raskaana ollessaan, koska me kaikki tiedämme, että tuskin on pahempaa syytöstä naiselle kuin oman lapsensa tappaminen.”
Voit lukea koko pitkän kirjoituksen alhaalta.