Entinen Genesis-kitaristi Steve Hackett on julkaisemassa omaelämäkertaansa ”A Genesis In My Bed”

Kirjoittanut Petra Tarula - 7.5.2020


Entisen Genesis-jäsenen, kitaristi Steve Hackettin pitkään odotettu omaelämäkerta ”A Genesis In My Bed” julkaistaan heinäkuussa. Kuten musiikkinsakin on Hackett kirjoittanut yksityiskohtaisen, viihdyttävän sekä omaksuttavan teoksen, joka kuvaa hänen elämäänsä painottuen kuitenkin vahvasti vuosiin Genesiksessä, jolloin yhtye nousi yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmistä brittiläisistä bändeistä.

Kirjassaan Hackett kertoo rehellisesti ajastaan Genesiksessä ja erityisesti suhteestaan bändin muihin jäseniin antaen loistavan kuvan suuren rockyhtyeen päivittäisestä elämästä. Kirjassa kerrotaan myös Hackettin urasta hänen bändistä lähtemisensä jälkeen. ”A Genesis In My Bed” on välttämätön luettava Genesiksen faneille mutta myös olennainen valinta muille musiikin ystäville sekä innokkaille omaelämäkertojen lukijoille.

Hackett kertoo avaavansa omaelämäkerrassaan henkilökohtaisia tunteitaan ja vastaavansa useisiin faniensa vuosien varrella esittämiin kysymyksiin kuten esimerkiksi siihen, miksi hän lähti Genesiksestä. Kirjan toteuttamiseen on mennyt viisitoista vuotta muun muassa kiertueiden väleissä, mutta se on myös antanut Hackettille aikaa kirjan työstämiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat