Entistä melodisempi, mahtipontisempi ja jopa kauniimpi – arviossa Noumenan ”Anima”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 26.9.2020

Noumena on julkaissut kuluneen 20 vuoden aikana kuusi pitkäsoittoa. Neljä ensimmäistä levyä on sanoitettu englanniksi, mutta ”Myrrys”-albumin myötä kieli vaihtui suomeksi. Kurssinvaihdos oli rohkea, sillä kansainvälisillä vesillä on paljon hankalampi lyödä läpi suomeksi kuin englanniksi. Muutoksesta voisi päätellä, että Noumena on hylännyt maailmanvalloitussuunnitelmansa. Ehkä niin. Toisaalta ”Anima”-albumia kuunnellessa ei voi olla ajattelematta sitä mahdollisuutta, että ”Anima” saattaa hyvinkin tuoda yhtyeelle läpimurron ulkomaita myöten.

Kun syyskuun alussa julkaistua ”Animaa” peilaa ”Myrrykseen”, huomaa, miten Noumenan visio on kirkastunut ja äänimaailma muotoutunut vaikuttavammaksi. Yhtyeen soundi on kehittynyt ja kasvanut melodisemmaksi, mahtipontisemmaksi ja kauniimmaksi. Yksi tärkeä tekijä muutoksessa on ollut vokalisti Suvi Uuran lauluosuuksien määrän lisääntyminen. Uuran ääni on todella kaunis ja toisin kuin edellisellä albumilla Noumena on nyt osannut hyödyntää tuota aarretta paremmin. Uuran lauluosuudet on erotettu aiempaa selvemmin omiksi kokonaisuuksiksi, ja hänen äänensä myös kannattelee useita kappaleita. Siitä oivallisina esimerkkeinä toimivat kappaleet ”Saatto”, ”Ajaton”, ”Anima” ja ”Joutsen”.

Uuran ääni toimii myös hyvänä kontrastina vokalisti Antti Haapasen murinoille, ja Uuran ja Haapasen äänet antavat yhdessä Noumenalle sen persoonallisen omaleimaisuuden, joka konkretisoituu ehkä parhaiten ”Saatto”-kappaleella. Haapasen ja Uuran lisäksi yhtyeen toinen kitaristi, Markus Hirvonen, laulaa myös taustoja muutamalla kappaleella. Hirvosenkaan äänessä ei ole valittamista vaan voisi todeta, että Noumenaa on siunattu kolmella taidokkaalla vokalistilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Vaikka Noumena on onnistunut saamaan riveihinsä päteviä laulajia, loistaa yhtye myös sävellystaitojensa puolesta. Sen puolesta puhuvat niin ”Murtuneet”, ”Ajaton” kuin albumin nimikkokappale, jotka yli seitsemän minuutin kestoistaan huolimatta jouduttavat kokonaisuutta harmonisesti eteenpäin. Aivan samaa ei voi tosin sanoa albumin pisimmästä kappaleesta ”Totuus”, joka on kestoltaan 15 minuuttia. Kyseisen kappaleen sävellystyö on kiistatta monipuolinen ja taidokas, mutta omaan makuuni sitä olisi palvellut napakampi sovitus. Toisaalta Noumenalle on annettava pisteet siitä, että yhtye on toteuttanut omaa visiotaan senkin suhteen eikä ole tehnyt kompromissia.

On sanomattakin selvää, ettei Noumena ole mikään tavanomainen melodinen death metal -yhtye. Suomen kielellä laulaminen ja usean vokalistin hyödyntäminen tekevät pesäeroa moniin kotimaisiin saman genren edustajiin. Nämä kaksi erityispiirrettä ovat myös Noumenan valttikortit, joilla se voi erottua edukseen. Jos yhtyeen ”Myrrys”-albumi ei vielä herättänyt varmuutta Noumenan uudesta linjasta, kumoaa ”Anima” epäilykset kertaheitolla.