Entistäkin rock-pitoisempi Jurassic Rock, osa 2/2
En muista milloin viimeksi olen ollut surkealla keikalla, mutta lauantaina sellainen tuli pitkästä aikaa todistettua. Tämän traumatisoinnin tarjosi lappeenrantalainen Anal Thunder, jonka esitys oli sekava, amatöörimäinen ja jopa kiusallinen, kun yhtyeen kitaristi päätti heittää vaatteensa pois. Nakuilu ei itsessään ollut pahinta, vaan kyseisen herran käytös, joka muistutti humalaisen sekoilua. En tiedä oliko yhtye edes suunnitellut keikkaansa, sillä välillä näytti siltä, ettei yhtyeen jäsenillä ollut hajuakaan mitä seuraavaksi soitetaan.
Stam1na soitti kesän viimeisen keikkansa, jonka aikana pittejä syntyi useaan otteeseen lavan edustalla. Yhtyeen vokalisti-kitaristi Antti Hyyrynen totesi keikan alussa kuivasti heidän olevan ”Anal Thunder Lappeenrannasta, ja katsokaa, nyt me ollaan vaatteissa”. Hyyrysen toteamus oli viittaus Anal Thunderin keikkaan, jonka lopussa kyseisen yhtyeen kitaristi oli vitsinä todennut heidän olevan Stam1na. Todellisuudessahan näitä kahta yhtyettä ei voisi sekoittaa toisiinsa edes pahasti päihtyneenä.
Lemiläisyhtye on esiintynyt ahkerasti vuosien varrella Jurassic Rockissa ja antoi rokkikansalle kunnon hikikeikan. Kappalelista koostui monipuolisesti uudemmasta ja vanhemmasta tuotannosta, ja se tuntui miellyttävän festari-ihmisiä. Nyt yhtye huilaa hetken, ja fanit saavat odottaa innolla syksyä, jolloin Stam1nan uuden albumin on määrä ilmestyä.
Mainos päättyy
Ville Laihialan (Sentenced, Poisonblack) luotsaama S-Tool esiintyi myös Jurassic Rockissa. Yhtyeen väkevä rock-metal -keitos vavisutti Kenkäveroa. Yhtye ei onnistunut keräämään aivan yhtä paljon yleisöä itselleen kuin myöhemmin esiintynyt Lost Society, mutta se ei kuitenkaan tahtia hidastanut. Myöhemmin Dino-lavalla Lost Society soitti hengästyttävän esityksen, joka sai yleisön pauloihinsa. Yhtyeen esiintymisestä huokui itsevarmuus ja ammattimaisuus, joka on luonnollista seurausta ahkerasta keikkailusta Children Of Bodomin mukana.
Jurassic Rockin aikana satoi muutamia sadekuuroja, mutta lauantai-iltana kastuttiin kunnolla Sonata Arctican keikan aikana. Taivas peittyi tummaan pilviverhoon ja yhdentoista maissa oli käytännössä pilkkopimeää, jonka takia yhtyeen show pyroineen ja räjähteineen oli komea. Tony Kakko jutteli hyväntuulisena yleisölle ja johdatteli kuuntelijoita puheillaan kappaleista toiseen. Sonata Arcticankin keikka oli hyvä, ja siksi olikin sääli, etten pystynyt seuraamaan sitäkään loppuun asti seuraavan päivän töiden takia. Tämän takia myös Mokoma ja Vince Neilkin jäivät näkemättä, eikä niistä ole siksi jutun juurta tässä artikkelissa.
Viime kertani Jurassic Rockissa sijoittuu kahden vuoden taakse. Tuolloin festari oli myös samaisella paikalla, mutta lavat olivat vierekkäin. Nyt lavat oli erotettu selvästi toisisitaan ja niiden väliin jäänyt anniskelualue mahdollisti sen, ettei janoisten tarvinnut kävellä pitkiä matkoja. Murkinakojuja festivaalialueella oli kaikkiaan neljä, joissa oli tarjolla erilaisia ruokavaihtoehtoja. Ruokailualueelta oli myös suora näköyhteys lavoille, mikä oli hieno ratkaisu. Festarialueelta löytyi satunnaisesti myös penkkejä, joka oli miellyttävä yllätys. Bajamajojakin näytti olevan riittävästi ihmismäärään nähden.
Vierailu Jurassic Rockissa oli jälleen kerran sujuva, eikä mitään jäänyt hampaankoloon. Ikäväkseni en pystynyt katsomaan kaikkia esiintyjiä niiden myöhäisten esiintymisaikojen ja töitteni takia, mutta ehkä ensi kerralle sattuu kevyempi viikonloppu. Festarin henkilökunta, etenkin järjestyksenvalvojat olivat ystävällisiä ja heiltä saamani palvelu oli loistavaa. Erityiskiitokset heille! Festivaalin esiintyjäkiinnitykset ansaitsevat myös erityismaininnan, sillä näin rock-metalli -henkistä Jurassic Rockia ei ole ollut hetkeen. Kun esiintyjien joukosta ei löytynyt Sannin, JVG:n tai Cheekin kaltaisia teinimagneetteja, paikalle ei kertynyt yhtä paljon porukkaa kuin esimerkiksi vuonna 2016. Kyseisten artistien poissaolo ei haitannut itseäni tippaakaan, mutta toivon, että Jurassic Rock teki tarpeeksi tuottoa, jotta sen järjestäminen on kannattavaa tulevaisuudessakin. Tämän vuoden kokemusten pohjalta uskallan jälleen suositella Jurassic Rockia muillekin, ja jään odottamaan ensi vuoden kattausta.
Raportti: Aleksi Parkkonen