Entisten Ghost-jäsenten elektronista ilosanomaa – synayhtye Priest On the Rocksissa

Mikä on ruotsalainen, pukeutuu mystisiin kasvot peittäviin asuihin ja tekee okkulttissävytteistä musiikkia? Monelle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen Grammy-palkittu rock-jätti Ghost, mutta on myös eräs toinen. Eräs, jonka elektroniset unet kulkevat halki ajan ja avaruuden, läpi neonvalaistujen katujen ja happosateiden. Eräs, jonka syntentisaattoriprofetiat tottelevat nimeä Priest.

Kun Ghostin rivit ovat rakoilleet, ovat entiset nimettömät ghoulit laittaneet musiikilliset lahjansa käyttöön toisaalla. Yksi entisten Ghost-jäsenten luomuksista on Priest. Yhtyeen konsepti ja nimi syntyivät jäsentensä mukaan jo vuonna 2011, mutta ensimmäistä albumia saatiin odottaa vuoteen 2017. Nykyisessä kokoonpanossa sekä pääpiru ja vokalisti Mercurylla että kosketinsoittaja Saltilla on taustaa Ghostista: ensiksi mainittu soitti bassoa Water-nimellä, jälkimmäinen tunnettiin nimellä Air. Vanhan koulukunnan kauhuestetiikka ja rock ovat vaihtuneet kyberpunk-scifiin ja elektroniseen musiikkiin, jota on usein kuvailtu synthwave-termillä. 

Priestin syntetisaattoriseurakunta on tehnyt Suomessa ahkeraa lähetystyötä esiintyessään kahdesti Hellsinki Industrial Festivalissa, ja yhtye saapui viimein ensimmäiselle omalle Suomen-keikalleen Helsingin On the Rocksiin 3.3.2023. Kun Priest nousi pienen alkusulattelun jälkeen suosikkeihini yli genrerajojen, ei tullut kuuloonkaan jättää väliin tätä tilaisuutta. Mutta ennen illan päätähteä, saanko esitellä: Platronic.

Platronic – synapoppia suomalais-saksalaisella yhteistyöllä

Kun muusikko puhaltelee lavalla saippuakuplia aurinkolasit päässä ja kertoo, miten mäkäräiset piinasivat mökillä suoritettuja nauhoitussessioita, on hän ansainnut minun kirjoissani jo jonkinlaiset sympatia- ja tyylipisteet. Onneksi itse musiikkikin kuulosti hyvältä. Priestiä saapui lämmittelemään suomalais-saksalainen duo Platronic, jonka unenomainen synapoppiin kallellaan oleva ilmaisu oli parhaimmillaan vangitsevan kaunista. 

Kuulin kornisti nimetyn ”The Resisdance” -kappaleen ensimmäistä kertaa vasta muutama tunti ennen keikkaa, ja nyt olin jo laulamassa sitä mukana. Kuten tämä kappale demonstroi, Platronic on ainakin omaan makuuni parhaimmillaan, kun minimalistiset synamelodiat saavat taakseen tasaisen ja hiukan nopeamman konebiitin. Sokerista tavaraahan tämä on, mutta kun laulaja Kayn hento tulkintakin tuki tunnelmaa niin hyvin, en voinut kuin antautua musiikin vietäväksi. Yhtye on kertonut hakeneensa inspiraatiota mm. Depeche Modesta, ja kuten illan pääesiintyjän kohdalla, se kyllä kuuluu läpi.

”The Resisdancen” kaltaisten menobiisien lisäksi mukaan mahtui rauhallisempaa ja hitaampaa ilmaisua, jossa kuljettiin paikoitellen pianoballadin puolelle. Kauniita melodioita näissäkin kappaleissa riitti, mutta samanlaisia vau-elämyksiä ne eivät minulle tarjonneet. 

Laulaja Kay kertoi jännittäneensä keikkaa, ja kieltämättä pientä hermostuneisuutta oli aistittavissa. Ilokseen Platronic sai kuitenkin huomata, että yleisö halusi kuin halusikin kuulla vielä yhden kappaleen. Vaikka Platronicin esiintyminen ja materiaali eivät olleet samalla tasolla kuin vaikkapa genren kulmakiviin luekutuvalla ruotsalaisella Covenantilla, duo oli passeli lämppäri Priestille. 

Priest – ylösnoussut kyber-messias

Niititettyyn nahkatakkiin ja BDSM-naamioon sonnustautunut pappi sekä hänen ruttotohtoreilta näyttävät opetuslapsensa ovat odotettu näky hämärtyvässä Helsingin illassa. On the Rocks on silmämääräisesti arvioituna lähes täynnä, ja yleisö vaikuttaa fiilistelystään päätellen osaavan ulkoa jokaisen kappaleen. Esiin manataan niin raskas industrial-biisi, että pahaa-aavistamaton metallifanikin saattaa kumartaa sen mahdin edessä – kitaran puutteesta huolimatta. Kyseessä on ”Blacklisted”, lohkaisu Priestin uusimmalta ”Body Machine” -albumilta, joka julkaistiin viime vuonna Cleopatra Recordsin kautta. Kerrassaan mainio ”Body Machine” on saanut hyvän vastaanoton mediassa ja fanien keskuudessa, ja päätyipä albumin ensimmäinen single ”A Signal in the Noise” myös Hollywoodiin Mel Gibsonin ”Hot Seat” -elokuvaan. Samalla Priest on päässyt kiertämään industrial-legenda Combichristin kanssa. 

Vaikka yhtyeen debyyttialbumi ”New Flesh” (2017) ja sitä seurannut ”Obey”-EP (2019) nousivat genressään kulttimaineeseen, vielä muutama vuosi sitten ei vaikuttanut lainkaan varmalta, tulisiko Priestin ura etenemään näin hyvin. Mielettömän äänialan omaava solisti Tom Åsberg ja kosketinsoittaja-ohjelmoija Alex Högberg jättivät yhtyeen alkuvuodesta 2019, minkä seurauksena pääpiru Linton Rubino siirtyi itse laulajan pestiin ja kasasi uuden kokoonpanon. Vaikka yhtye oli vaikuttavassa kunnossa ensimmäisellä Suomen-keikallaan saman vuoden marraskuussa, ensimmäinen single ilman Åsbergia, ”Dead Ringer”, jakoi vahvasti mielipiteitä. Laulusta puuttui Åsbergin virtuoosimaisuus, ja aiemman tuotannon reippaat tanssibiitit olivat jääneet taka-alalle.

Kun matkataan ajassa maaliskuuhun 2023, Rubino on viimein löytänyt äänensä, Priest on julkaissut synkimmän albuminsa tähän mennessä ja jopa edellä mainittu ”Dead Ringer” pahaenteisine tunnelmineen kuulostaa mainiolta livenä. Rohkea ja tuotannon läpileikkaava settilista esitettiin sellaisella varmuudella ja karismalla, että yhtyeen voisi julistaa, jos ei genrensä uudeksi kuninkaaksi, niin ainakin kruununperilliseksi. Oli kyse sitten yhtyeen pop-elementtejä painottava ”Beacon of Light” tai Depeche Modelta lainattu, alkuperäistä raskaammilla soundeilla esitetty ”Personal Jesus”, tästä messusta ei juuri kritisoitavaa löydy.

Rubinon ääniala ei yllä Åsbergin tasolle, mutta varsinkin hänen omalle äänelleen tehdyt kappaleet sujuivat mainiosti. Ainoastaan keikan aloittaneesta ”The Pit” -kappaleesta jäi mielestäni puuttumaan olennaisia nyansseja. Tämä ei estänyt tanssimasta sellaisella vimmalla, että koko ulkopuolinen maailma unohtui hetkeksi.

Elektronisen musiikin esittäjiä kritisoidaan stereotyyppisesti siitä, että musiikki laitetaan vain tietokoneelta soimaan ja itse lähinnä pällistellään vieressä. Tämä raju yleistys ei pidä paikkaansa varsinkaan Priestin kohdalla, sillä ohjelmoija Sulfur soitti sähkörumpuja livenä ja kosketinsoittaja Salt jopa lisäsi kappaleisiin huikeita sooloja, joita ei albumiversioilla kuulla. Siinäpä vasta todellinen keytar-sankari.

Jännitin ennakkoon Priestin puolesta, löytäisikö väki heidän omalle keikalleen. Yleisö ei ainoastaan löytänyt paikalle, vaan loi yhtyeen kanssa intiimin ja energisen kokemuksen, jota tulen itse ainakin muistelemaan lämmöllä vielä pitkään. Ja jos jotain pääsee unohtumaan, Priestin voi nähdä uudestaan Suomessa jo elokuussa Hellsinki Metal Festivalissa. Jos pidät esimerkiksi synthwave-artisti Perturbatorin laulua sisältävistä kappaleista tai haluat vain kokea jotain uutta ja taidokasta, suosittelen vahvasti kyseiselle keikalle saapumista ja Priestin tuotantoon tutustumista.

Artikkelikuva: Marisol Correa

Priestin settilista: