Entombed A.D. – Dead Dawn

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.2.2016

Jokaisella asiasta tietävällä taitaa jo tässä vaiheessa olla tiedossa, että Entombed jakautui muutama vuosi sitten kahteen osaan: kitaristi Alex Hellid piti Entombed-nimen, kun taas laulaja L.G. Petrov jatkoi eteenpäin A.D.-loppuliitteen omaavan kokoonpanon parissa. Kun Hellidin lahkosta ei tosiaan ole kuulunut yhtikäs mitään sitten tapahtuneen, on Petrovin poppoo epävirallisesti ”Enskan” (ei se suomalainen sankarihevikomppania) nykyinen olomuoto.

Vuoden 2013 erinomainen ”Back to the Front” -levy oli ”Enskan” ensimmäinen askel maailmalla ilman Hellidiä. Garage rock -vaikutteet olivat lähestulkoon täysin poissa ja sointi oli raskasta: ruotsidödiksen ykköspoppoo oli palannut, joten ilman muuta lähdin mahdollisuuden ilmetessä arvostelemaan bändin toista levytystä. Odotukset olivat kovat, mutta miten kävikään?

Jos ainakin omissa silmissäni enteilevästä tekstistä ei saanut jo vihjeenpoikasta, niin kerrottakoon ihan suoraan, että petyin. Toki pettymys on suurimmaksi osaksi kuulijan kontolla epäreilujen odotusten takia, mutta tässä tapauksessa on myönnettävä, että vaikka olen yrittänyt perehtyä levyyn alusta viimeiseen sekuntiin asti, ei siitä jää juuri mitään käteen: levy on varsin keskivertoa höttöä. Myönnettäköön, ettei ”ruotsidödis” välttämättä ole mikään maailman monipuolisin alagenre: nopeaa kaahausta, kuolonkorinaa muistuttavat vokaalit sekä rutkasti mustaa/pahaa/ilkeää tritonusta. Oikein tehtynä näistä ainesosista on mahdollista luoda jotain aivan helvetin kovaa ja toimivaa musiikkia. ”Dead Dawn” ei kuitenkaan osu nappiin tässä mielessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kappaleet ovat pidemmittä mutkitteluitta täysin tylsiä ja ennakoitavia. Pahimmassa tapauksessa (”As the World Fell”) kappaleen kuunteleminen tuntuu epämiellyttävältä taakalta. Vaihtelun puutteesta en voi sentään valittaa, onhan levyllä sentään nopeaa, keskinopeaa ja aiemmin mainitun kappaleen myötä myös (tuskallisen) hidastakin materiaalia. Kuitenkaan tämä ei vaikuta juuri mitenkään käsitykseeni levystä kappaleiden ollessa suurimmalta osin jopa rutiininomaisia. Voihan sitä pakkaa välillä sentään hieman muunnella.

Ei koko levy kuitenkaan täysin turha teos ole. Muutama kappale on monen kuuntelun jälkeen auennut hieman ja saanut henkisen heviheeboni nyökyttämään päätä ja puimaan nyrkkiä. Voisin jopa sanoa levyn ehdottomasti parhaan ”Down to Mars to Ride” -kappaleen olevan parhaimpia, ellei jopa paras A.D.-ajan kappale, vaikkei sekään mikään 300 pisteen keilauskierros ole. Hitaalla introlla alkava kappale lähtee täysin odottamatta käyntiin ja on yhtä vauhdin riemua lähes loppuun asti, kunnes meno lässähtääkin huonosti valikoituun hitaaseen osuuteen.

Ehkä pettymykseni johtuu siitä, että yllätysfaktori on bändin ensimmäisen levyn myötä poistunut yhtälöstä. Siinä missä yllätyin bändin soundista viime levyllä, en voinut tähän levyyn hypätessäni olla yhtä innoissani uudesta materiaalista. Levy on kuitenkin siinä mielin hyvä, että se antaa hyvän ponnistuslaudan bändin seuraavalle levylle. Ainakaan tällä hetkellä en odota liikoja bändin tulevalta tuotannolta, ja jos tulevaisuudessa siintävä levy on yhtään innostavampi tekele, ehkä voin siitä taas innostua. Tällä kertaa liippasi läheltä, muttei kuitenkaan tarpeeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:
1. Midas in Reverse
2. Dead Dawn
3. Down to Mars to Ride
4. As The World Fell
5. Total Death
6. The Winner Has Lost
7. Silent Assassin
8. Hubris Fall
9. Black Survival
10. Not What It Seems