Entombed A.D keikkailee Helsingissä Lokakuun lopussa
Ruotsalainen Entombed A.D. keikkailee Helsingin On the Rocksissa yhteiskiertueella Baestin ja Abortedin kanssa lokakuun 27. päivä. Jos mielesi keikalle tekevi, liput voit hankkia tiketistä vähän päälle parilla kympillä kappale. Jos keikkailu ei pyhänä huvita, ole sitten sitäkin nopeampi sunnuntaipeluri.
Death Metal -yhtye Entombed A.D. tarjoilee pohjoismaista metallia
Entombed A.D on edesmenneen Entombed -yhtyeen raunioille vuonna 2014 perustettu metalliyhtye, joka debytoi samaisena vuonna albumillaan ”Back to the Front”. Suomessa kyseinen albumi nousi peräti listan sijalle viisi, USA:ssa Bilboard -listan sijalle 40 ja Saksassa sijalle 53. Seuraava albumi, vuonna 2016 julkaistu ”Dead Dawn” jäi Suomessa sijalle 29 ja Saksassa sijalle 78. Viimeisin albumi julkaistiin tämän vuoden elokuussa nimikkeellä ”Bowels of Earth”. Kaikkien albumien julkaisija on tähän mennessä ollut Century Media Records. Viimeisimmän albumin arvostelun voi lukea täältä.
Alunperin vuonna 1987 nimellä Nihilist perustettu yhtye lasketaan Pohjoismaisen kuolometallin tienraivaajiksi ja samalla ruotsalaisen metallin villin nelikon joukkoon, Dismember, Grave ja Unleashed -yhtyeiden lisäksi. Vaikutteita yhtyeen katsotaan saaneen mm. Slayer, Black Sabbath, Celtic Forst, Kiss, Mötorhead ja The Misfits -bändeistä. Yhtye muutti nimensä sittemmin, Entombed:in syntyessä uusien jäsenien myötä syntyneiden ristiriitojen sovittelun jälkitunnelmissa. Alex Hellidin jättäessä bändin vuonna 2014 loput yhtyeestä olivat pakotettuja nimeämään bändi uudelleen Entombed A.D:ksi Hellidin omistaessa Entombed -tavaramerkin.
Yhtyeen merkittävimmäksi albumiksi tituleerataan vuonna 1993 julkaistu ”Wolverine Blues”. Albumilla on kuultavissa rock- ja heavy metal- vaikutteita death metal -sävyjen rinnalla. Tätä on sittemmin myös kutsuttu death n’roll -suuntaukseksi jossa buzzsaw-kitara yhdistyy kovan rockin ja metallin sävyjen myötä. Fanit eivät olleet tuolloin kaikesta yhtä mieltä, mutta albumi ylsi kuitenkin kriitikoiden ja valtavirran suosioon. Nykyään ”Wolwerine Blues” täyttää alan klassikon tunnusmerkit ja sitä pidetään yhä yhtenä 90-luvun vaikutusvaltaisimmista albumeista.
Kurkota punk rockista, kapsahda gutturaaliseen melodiaan
Entombed A.D. jatkaa skandinaavisen ja ruotsalaisen metallin perinteitä yhdistämällä kovempaa terää vihaiseen, itseironiseen huumoriin. Todellisissa rebel against rebellion tunnelmissa se kuitenkin poikkeaa perinteisistä metallin vaikutteista tuomalla musiikkiin vaikutteita myös melodisemmasta rockista. Rytmiä hallitsee siis melodia. Buzzsaw:n tunettamattoman sähkökitaran soundi yhdistettynä black metallin syvältä kurkusta kumpuavaan agressioon ja teknisesti toimiviin melodioihin ja riffeihin tekevät Entombed A.D:stä pitkän tien kulkijoiden lailla genrensä ehdotonta kärkeä. Muita vastaavan suunnan ottaneita bändejä ovat mm. Repugnant, Bloodbath, Paganizer, Meshuggah, Soilwork, Amon Amarth, Opeth, Avatar ja The Haunted.
Entombed A.D:n ensimmäinen elokuussa julkaistun albumi single on nimeltään ”Torment Remains” ja se on kuunneltavissa seuraamalla tätä linkkiä.
Kysymykseksi jää, onko maailma parempi paikka yhdellä vai kahdella Entombedilla. Kun toisaalla Alex Hellid kumppaneineen virittelee Entombedin vanhoja kappaleita ja toisaalla L-G Petrov, Nico Elgstrand, Guilherme Miranda ja Olle Dahlstedt seikkailevat uuden materiaalin parissa kuka lopulta voittaa, musiikkigenre vai bändi? Tulevaisuudessa riidat saatetaan sopia halipusuilla, mutta se päivä ei ole vielä, eikä se päivä ole tänään. Riistä siis itsesi irti sunnuntain tahmeudesta ja suuntaa keikalle. Lupaamme, ettet kadu.