I For You – EP

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.1.2012

I For You on Kirkkonummella 2006 perustettu bändi, joka hakee vaikutteita niin J-Rockista kuin perinteisimmistä genreistä. Bändin uusin ”EP” on nauhoitettu 2011 syksyllä ja se saa nyt arvostelunsa.

J-Rock tyyli esiintyy demoissa toista kertaa Kaaoszinella, joten bändeistä ei ole runsaudenpula. J-Rock on muusiikillisesti melodista ja rullaavaa rockia, jossa saattaa olla välillä äkäisempiä kohtia, ja välillä taas balladeja. I For You soittaa periaatteessa melodista radioystävällistä rockia, jossa särmää on muutamassa biisissä näön vuoksi. Puhtaan ja punkhenkisen huutamisen välillä vaihtelevat vokaalit ovat pääosissa, jota taustalla pauhaavat kitarat pönkittävät. Tuotanto on ihan pätevää, eikä siitä ole kummempia valittamisia. Vokalisti vetää huudot ihan hyvin, mutta puhtaammat osuudet tulevat vahvalla ”nasaali” äänellä, myös lausumisessa olisi petraamista.

I For You käyttää raskaita kohtia varsin hyvin ja ne ovatkin parasta lätyllä. Kitarat runnovat välillä hyvinkin hardcoremaisesti, mutta kappaleet palaavat nopeasti omaan uomaansa. Vaikka Suomessa J-Rock on harvinainen genre, niin sitä soitetaan maailmalla yllättävän paljon. I For You on kuin oppikirja esimerkki J-Rock-bändistä. Levyä kuunnellessa onkin sellainen olo, että tietyt osat on väkisin laitettu mukaan, vain koska jossain lukee että sellainen pitää olla. Bändi on siis täysin kasvoton ja esim. Youtubesta löytyi satoja täysin samankuuloisia bändejä, ja biisejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

I For You:n ”EP” iskee varmasti aloitteleviin J-Rockin kuuntelijoihin, mutta jos tiedät genrestä enempää, tiedät että parempia bändejä on tarjolla. Bändin musiikki on ehkä turhan outoa peruskuuntelijoille, joten en oikein osaa suositella sitä kenellekään.

3/10

Kappalelista:
01. Circus Indulgence
02. Shine
03. Run
04. HAPPY SONG
05. Drifter

http://www.mikseri.net/artists/?id=138930

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat