Epäpyhää vaikutteiden tasapainoa – arviossa Black Beastin “Arctic Darkness”

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 14.11.2022

Black Beast tarjoilee tinkimätöntä black metalia kotimaasta kallihista. Arktinen viima iskee yhtyeen toisen täyspitkän “Arctic Darknessin” muodossa ja vihaisesti iskeekin, sillä musta metallinsa on vähintäänkin yhtä hyvää tavaraa kuin bändin muutama vuosi sitten julkaistu debyytti. Itse yhtye on kuitenkin hieman vanhempaa sukupolvea, sillä Black Beast on perustettu jo vuonna 2002, ja ennen debyyttiä saatettiin maailmaan joitain pienjulkaisuja. Nyt käsillä olevan kakkoslevyn julkaisijana toimii kotimainen Primitive Reaction, ja julkaisupäiväksi on asetettu 25. marraskuuta.

“Arctic Darknessilta” on turha odottaa sen kummempia koukeroita tahi krumeluureja; lätty edustaa vahvasti sitä mustan metallin koulukuntaa, jossa kaikenlainen sokerikuorrutus on kirosana. Allekirjoittanut sanoisi, että yhtye operoi jossain ensimmäisen ja toisen aallon välissä napaten luontevasti elementtejä molempien aikakausien meiningeistä. Välistä mennään jopa thrash- ja heavy -vaihde silmässä. Joskus syntetisaattori tai akustiset kitarat luovat tunnelmaa, silti mustasta ytimestä tippaakaan tinkimättä. Black Beastin tekemisiä tuntuukin leimaavan sopivan epäpyhä vaikutteiden tasapaino.

Kaiken kaikkiaan “Arctic Darkness” on vuoden 2022 parhaimpia kotimaisia black metal -kiekkoja, jossa erilaiset vaikutteet lyövät luontevasti kättä. Kaikki turha on karsittu pois, ja yhtyeen musta ydin hehkuu epäpyhää loistoaan kunniakkaasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

  1. Intro
  2. Black Magic and Witchcraft 04:26
  3. Fullmoon
  4. Sadistic Act in Demonic Lust
  5. Four Days in Paradise of Fornication
  6. Depths of Damnation
  7. Kuoleman Kylmästä Kosketuksesta
  8. Night of the Arctic Darkness
  9. I am He
  10. Summon the Angels
  11. Hymn of the Freezing Wind

Luetuimmat

Uusimmat