Tämä arvio on kuvaus siitä, kun entinen Epican kuuntelija, ehkä jopa jonkinasteinen fani, päätti kokeilla kyseistä bändiä uudestaan pitkästä aikaa. ”The Phantom Agonya” (2003), ”Consign to Oblivionia” (2005) ja ”The Divine Conspiracya” (2007) tuli tuolloin 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä kuunneltua paljon ja jopa hieman fanitettua, mutta ”Design Your Universen” (2009) aikaan kiinnostus oli jo lopahtanut. Sen jälkeen yhtyeeltä on tullut parikin albumia, joista minulla ei ole mitään tietoa. Mutta nyt vuonna 2016 päivänvalon näkee ”The Holographic Principle”, joka minua jostain syystä kiinnostaa taas. Olo on kuitenkin hieman skeptinen; mitähän tästä tulee?

Jumalattoman eeppinen orkesteri- ja kuorovetoinen intro ”Eidola” saa korvat hörölleen: nyt muuten on! Mystinen tunnelma viriää ja nousee… Mutta sitten pöytään paiskataan niin ennalta arvattavasti sinfonisen metallin kaikkia kliseitä toistava, tietenkin videobiisiksikin valikoitu ”Edge of the Blade”, että vaivun lähes epätoivoon samalla muistaen tuskallisen selvästi, miksi kiinnostus Epicaa kohtaan aikanaan hiipui. Mutta kas kummaa, kuuntelukertojen myötä tämäkin kappale alkaa tunkeutua ihon alle! Ehkä kyynikon kuori alkaakin rakoilla, ja vanha fani nousee esiin?

Kakkosbiisin jälkeen matka jatkuu yhtä eeppisenä kuin intro lupaili ja kiinnostavampana kuin kakkosraita uhkaili, huh helpotusta! Sitten kappaleet alkavatkin mennä päässäni sekaisin. Lähes kaikki albumin kahdestatoista biisistä ovat melko pitkiä ja täyteen ahdettuja. Keskittyminen meinaa herpaantua jatkuvasti, mutta huomaan kuitenkin kylmien väreiden kulkevan pitkin kroppaani tuon tuosta. On minulla siis tainnut olla ikävä tällaista kunnon paisuttelua! Vaikka kappaleet ovat tuhteja, soundien puolesta kaikki kuulostaa kuitenkin hirveän hyvältä eikä ollenkaan tukkoiselta. Edellisenkin Epican albumin miksannut Jacob Hansen tuntuu tehneen hyvää työtä.

Upea Simone Simons laulaa ihanasti, ja miehekkäät murinat ovat hyvänä kontrastina tälle. Kaunotar ja hirviö -asetelma toimii siis edelleen. Kolmantena äänenä tai kertojana toimii kuoro, jonka läsnäolo on niin voimakas, ettei voida puhua mistään ekstramausteen tuomisesta keitokseen, vaan naislaulu, örinä ja kuoro toimivat harmonisessa ja lähes tasa-arvoisessa vuorovaikutuksessa keskenään.

Kuten jo aiemmin totesin, kappaleet tahtovat sotkeentua toisiinsa, ja on vaikea sanoa, mistä yksi alkaa ja mihin toinen loppuu, minkä voi nähdä sekä hyvänä että huonona asiana. Toisaalta ne toimivat hyvin yhdessä kokonaisuutena, mutta toisaalta ne ovat liiankin samankaltaisia. Joka tapauksessa niin hyvässä kuin pahassakin ”The Holographic Principle” on albumi, jonka osaset hioutuvat saumattomasti yhteen. Epican leirissä hallitaan kyllä nämä sinfonisen metallin niksit, mikä nyt ei mikään ihme ole näin monen julkaisun jälkeen.

Albumin lähestyessä loppuaan tunnen oloni ähkyiseksi mutta silti jokseenkin vaikuttuneeksi. Ei harmita ollenkaan, että päätin antaa Epicalle mahdollisuuden pitkästä aikaa. Saattaapa yhtyeen muitakin levyjä eksyä soittimeen lähiaikoina. Tämä massiivinen teos viehättänee varmasti kovastikin kyseisen genren ja yhtyeen läheisempiä ystäviä, koska onhan tämä laatukamaa omassa sarjassaan.

7/10

Kappalelista:

1. Eidola
2. Edge of the Blade
3. A Phantasmic Parade
4. Universal Death Squad
5. Divide and Conquer
6. Beyond the Matrix
7. Once Upon a Nightmare
8. The Cosmic Algorithm
9. Ascension – Dream State Armageddon
10. Dancing in a Hurricane
11. Tear Down Your Walls
12. The Holographic Principle – A Profound Understanding of Reality

Kotisivut

Facebook

Kirjoittanut: Anna-Leena Harinen