Albumillinen hiottuja sävellyksiä ja mustaa huumoria – Eppu Normaalin ”Aku ja köyhät pojat” 40 vuotta

Eppu Normaali julkaisi järjestyksessään kuudennen studioalbuminsa ”Aku ja köyhät pojat” vuonna 1983. Idea levyn nimeen kerrotaan tulleen CCR:n albumista ”Willy and the Poor Boys”. Albumin kansikuva on puolestaan otettu Pokon tiloissa, Epe Heleniuksen silloisen työpöydän ääressä.

”Aku ja köyhät pojat” ei onnistunut ilmestyessään, tai hieman myöhemminkään, saamaan kovin suurta suosiota. Pitkäsoitolta ei löydy oikeastaan ainuttakaan varsinaista Eppu-klassikkoa tai hittiainesta, jota verrata edes etäisesti esimerkiksi sitä edeltäneen ”Tie vie” -studioalbumin ”Murheellisten laulujen maahan”. Tosin varsin monet Eppu Normaalin maailmaan tarkemmin pureutuneista faneista ilmeisesti pitävät tästä hieman erilaisesta levystä, mutta suurempaa yleisöä se ei julki tullessaan sen kummemmin miellyttänyt. Vuosien saatossa albumi on kuitenkin myynyt tasaisesti, ja se saavutti silloisen kultalevyrajan (25 000 kpl) 90-luvun puolella.

Lyriikoiden kirjoittamisen vastuu oli siirtynyt jo Eppu Normaalin edellisellä studioalbumilla Mikko Saarelalta Martti Syrjälle. Sanoitukset ”Aku ja köyhät pojat” -albumilla ovat melkoisen synkkiä mutta toisaalta omalla tavallaan mustanpuhuvan humoristisia. Esimerkiksi voisi nostaa vaikkapa albumin aloitusbiisin ”Rakkaus on KuuMaa” -sanoituksen: ”Alla tähtien / keskellä tyhjyyden / vallassa synkkyyden / enää tahtoisi en / tahtoisi en jatkaa / jos vain sua voisin lohduttaa / tätä synkkää matkaa / ymmärränhän minä, että vituttaa”.

Santtu Luodon kirjoittamassa ”Tiimalasin santaa” -teoksessa mainitaan, että ”Aku ja köyhät pojat” ilmestyi melkoiseen tyhjiöön, sillä vielä 1990-luvulla jopa rocktoimittajien on kuultu aivan tosissaan väittäneen, ettei Epuilla edes ole ”Aku ja köyhät pojat” -nimistä levyä. Siinä lienee selitys albumin aikoinaan heikkoihin myyntilukuihin: jos musiikkiin ammattinsa puolesta perehtyneet toimittajat eivät tienneet levyn olemassaolosta, niin miten sitten albumien ostajat? Tulee väistämättä mieleen, että onkohan albumi mahdollisesti saatettu sekoittaa vuonna 1980 ilmestyneeseen ”Akun tehtaaseen”.

”Aku ja köyhät pojat” ei siis sisällä kevyitä, helposti päähän jääviä lauluja ja kertosäkeitä. Kokonaisvaikutelma albumista on yllättävänkin raskas aiemmin mainittujen sanoitusten mutta myös sävellysten myötä. Levy kuulostaa teknisesti ottaen kuitenkin todella hyvältä. Biiseistä jää kuitenkin puuttumaan se jokin, vaikka toisaalta mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä enemmän siitä saa irti. Useamman kuuntelun myötä Pantse Syrjän perfektionismi sävellysten suhteen tulee hienosti esille, ja hänen vaivannäköään osaa arvostaa yhä enemmän.

Levyn helpoimmin lähestyttävät raidat ovat aloitusraita ”Rakkaus on KuuMaa” ja ”Balladi kaiken turhuudesta”, jotka ovat mielestäni kaikkein tutuimman kuuloista Eppu Normaalia. Jos Eput eivät ole sinulle entuudestaan tuttu orkesteri sen hittibiisejä lukuun ottamatta mutta haluat tutustua bändiin, ei ”Aku ja köyhät pojat” ole välttämättä se pitkäsoitto, josta kannattaa aloittaa. Eppuihin enemmän perehtyneelle albumi sen sijaan esittelee bändin ”toista puolta” erittäin mukavasti.