Equilibrium @ Heavy Metal Heart 13

Equilibrium sai yleisön ilmaan Heavy Metal Heartissa

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 14.10.2019
Equilibrium @ Heavy Metal Heart 13

Lokakuun puolivälissä järjestettiin jo 13. Heavy Metal Heart, joka levittäytyi kahden päivän ajaksi Helsingin On the Rocksiin ja Virgin Oiliin. Tapahtuma on saanut alkunsa Espanjasta, ja Helsingissäkin näitä bileitä on järjestetty jo useamman kerran. Olen itse onnistunut aikaisemmin olemaan aina jossakin toisaalla tämän festarin aikaan, mutta nyt virhe saatiin korjattua, vaikka paikalle pääsinkin vain jälkimmäisenä iltana Virgin Oiliin.

Pahan Ikoni @ HeavyMetalHeart13

Kahdeksan jälkeen lokakuisena lauantai-iltana ei vielä tarvinnut pahemmin jonotella Virgin Oiliin, joten nopeasti saimme leimat käteen ja pääsimme siirtymään yläkerran saliin. Paikalla oli kuitenkin jo jonkin verran yleisöä, ja pian illan avaajaksi valikoitunut helsinkiläinen Pahan Ikoni pääsi käynnistämään myllytyksen. Pahan Ikoni on menestynyt muutamissa kilpailuissa senkin verran, että se on päässyt soittamaan isommillekin metallifestareille (Nummirock ja Tuska-jatkot). Ja kyllähän tämän ymmärtää myös Heavy Metal Heart -keikan perusteella. Bändi esitteli menevää dödömausteista thrashiään ihan mukavasti. Kyllä pää jo tämän tahdissa hiukan lähti nytkymään, mutta jokin viimeinen silaus keikasta kuitenkin puuttui. Aikaisemmin tänä vuonna ilmestyneen singlen muutama biisi näytettiin kuitenkin tuntevan, ja bändi sai ansaitsemansa huomion osakseen. Meininki lavalla oli kohdillaan, eikä keikassa periaatteessa ollut mitään valitettavaa, mutta suuria wow-fiiliksiä se ei kuitenkaan onnistunut aiheuttamaan. Noin puolen tunnin keikalla Pahan Ikoni kuitenkin avasi HMH-lauantai-illan ansioituneesti. Lisää matskua ja toivottavasti paljon keikkoja, ja tämä bändi voisi nousta isompienkin joukkoon. Ihailtavaa oli katsoa sitä iloisuutta, joka bändistä lavalla kuitenkin välittyi.

Torchia @ HeavyMetalHeart13

Yhdeksän jälkeen Virgin Oilin sali alkoi jo olla melko täynnä, ja siihen oli yksi selkeä syy: seuraavana lavalle ponkaissut Torchia. Tämä (melodista) death metalia voimalla ulos sylkevä bändi on saanut kiitosta ja ansaitsemaansa kunniaa. Esimerkiksi parin vuoden takaista ”Of Curses and Grief” -debyyttiä on kehuttu monin sanoin. En ainakaan muista nähneeni Torchiaa kertaakaan aikaisemmin livenä, joten Heavy Metal Heartin keikka oli itselleni erittäin mieluisa yllätys – sen verran kovan tykityksen yhtye sai aikaiseksi. Torchia ei turhia himmaillut tai nöyristellyt vaan laittoi täysillä menemään. Siinä missä edellinen bändi hiukan vielä arkaili, Torchia näytti olevan täysillä mukana syöksemässä mustuutta yleisöön. Yhtyeen ulkoinen visuaalinen anti vain vahvisti musiikin synkkää sanomaa. Keikka toimi kokonaisuutena hienosti, eikä siinä ollut oikeastaan yhtään heikkoa hetkeä. Torchian HMH-keikka oli bändin tämän vuoden viimeinen, ja se on ilmoittanut jatkavansa seuraavan levyn äänityksiä. Virgin Oilin keikalla kuultiinkin livenä myös videona julkaistu tulevan levyn kappale ”Moon, Rise!”, mikä ainakin lupailee hyvää tuotosta. Tammikuussa bändin voi nähdä kotikaupungissaan Tampereella Talvihelvetti-tapahtumassa, joten jos olet nurkilla, suosittelen menemään paikalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Suamenlejjona @ HeavyMetalHeart13

Sitten olikin aika nostaa ”Penkist sata” ja hoilata ”Juominen, syöminen, lyöminen”, kun Virgin Oilia saapui viihdyttämään Heavy Metal Hearthin oma bändi Suamenlejjona. Bändiin on tullut tutustuttua Nummirockin keikoilla, ja viihdyttävähän se oli niin juhannusfestareilla kuin tälläkin kertaa. Suamenlejjonan kohdalla vaan aina hiukan miettii, onko tämä nyt luettavissa bilebändiksi, huumoriaktiksi tai joksikin muuksi. Meiningin tämä rykmentti kuitenkin sai vähintäänkin kattoon ja lämmitteli siis lopullisesti yleisön illan pääesiintyjää varten. Kyllähän hymy välillä hiipi omaankin suupieleen Suamenlejjonan soittaessa – eikä se soittokaan huonosti kulkenut. Kyllä yhden tällaisen vetäisyn aina silloin tällöin jaksaa katsoa. Kai niitä Suomen lätkämestaruuksia voi tälläkin tavalla kunnioittaa? Huumori on musiikissa vaikea laji, mutta ainakin lokakuisessa Heavy Metal Heartissa Suamenlejjona suoriutui tästä(kin) lajista kunniakkaasti.

Equilibrium @ HeavyMetalHeart13

Tämän vuoden Heavy Metal Heartin saapui Saksasta päättämään folk metal -yhtye Equilibrium. Yhtye julkaisi reilu kuukausi sitten ”Renegades”-albuminsa, mutta tällä keikalla keskityttiin vielä kahden edellisen levyn eli kolmen vuoden takaisen ”Armageddonin” ja vuonna 2014 ilmestyneen ”Erdentempelin” materiaaliin. Kuuleman mukaan bändi on lähdössä uusimman levynsä myötä pitemmälle kiertueelle ensi vuoden alkupuolella. Itselleni ainakin sopi mainiosti tämä settilista, koska nuo mainitut kaksi levyä ovat olleet suhteellisen kovassa kuuntelussa, mutta uutta en vielä ole ehtinyt oikein ottaa haltuun.

Equilibrium @ HMH13

Keikka tempaistiin käyntiin ”Born to Be Epic” -rallilla, joka osoitti heti alusta asti, että nyt muuten laitetaan koko Virgin Oilin sali pomppimaan ilmaan. Ja yleisöhän hyppi! Välillä meininki oli pitissä ja sen reunoilla niin hurjaa, että joutui itse siirtymään ainakin askeleen kauemmas, mutta kohta keikka vetäisi taas mukaansa. Pienen hengähdystauon antoi Hooters-cover ”Johnny B”, jonka aikana koko Heavy Metal Heart taisi laulaa kuorona kädet ilmassa viuhuen mukana. Muuten koko keikka oli yhtä ilotulitusta ja ilottelua. Equilibriumin nykyinen kokoonpano näyttää hitsautuneen yhteen hienosti, mitä nyt uusimpana bändiin tänä vuonna kiinnitetty basisti antoi välillä lavalla tilaa kokeneemmilleen, mutta tuli myös itse sopivassa määrin esille. Iloisuus ja tekemisen meininki suorastaan pirskahteli yhtyeestä yleisöön. Näytti, että koko bändi todella nautti siitä, mitä oli tekemässä. Ja lisäksi se teki tämän tiukalla otteella ilman turhia lepotaukoja. Biisi toisensa jälkeen sai hyppäämään vielä vähän ylemmäksi, melkein kurkottelemaan kattoon. Kiitokseksi mukana elämisestä saimme kuulla toinen toistaan parempia biisejä ja nauttia folk metalista hyvänmittaisen keikan ajan. Eikä yleisökään päästänyt bändiä liian helpolla: varsinaisen setin jälkeen saatiin vielä kuulla encorekin, kunnes yhtye kumarsi kiitokseksi ja poistui estradilta. Equilibrium tarjoili todella hienon illan päätöksen hyväntuulisella mutta tiukalla musisoinnillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuutena Heavy Metal Heart 13:n lauantai-ilta oli mielenkiintoinen sekoitus metallin eri alalajeja. Kotimaisista mieleen jäi ehdottomasti Torchian tiukkuus, mutta kyllähän sakemannit tällä kertaa räjäyttivät potin. Toivottavasti Heavy Metal Heart löytää jatkossakin Helsingistä paikan, jossa se voi järjestää näitä bileitään, jotta se voi tuoda lauteille lisää mielenkiintoisia esiintyjiä.

Kuvat: Sami Eräluoto / Sephoto

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat