Erään ruotsalaisen rock-bändin tarinan alku – Europen nimikkoalbumi 40 vuotta

Ruotsalaisen rock-bändi Europen tarina alkoi jo vuonna 1979 Tukholman läänissä sijaitsevassa Upplands Väsbyssa. Yhtyeeseen kuuluivat alun perin vokalisti Joey Tempest, kitaristi John Norum, basisti Peter Olsson ja rumpali Tony Reno. Orkesteri tunnettiin tuolloin vielä nimellä Force, ja se esitti aluksi vain cover-kappaleita.

Veri veti kuitenkin kirjoittamaan myös omaa tuotantoa, ja sen myötä bändi lähetteli ahkerasti demoja eri levy-yhtiöille. Saatu palaute oli kuitenkin varsin julmaa: yhtyeen jäsenten pitäisi käydä parturissa ja Tempestin laulaa ruotsiksi. Samaan aikaan basistin tontti oli melko tuulinen: Vuonna 1981 Peter Olsson erosi bändistä, ja tilalle saapui John Levén. Hän lähti kuitenkin hyvin pian Yngwie Malmsteenin Rising Forceen, ja hänet korvasi Marcel Jacob, joka oli aiemmin soittanut bassoa juuri Rising Forcessa. Ei kestänyt kuitenkaan muutamaa kuukautta pidempään, kun Levén ja Jacob vaihtoivat jälleen bändejä keskenään ilmeisesti toimimattomien henkilökemioiden vuoksi.

Force osallistui vuonna 1982 ruotsalaiseen musiikkikilpailuun kappaleillaan ”In The Future To Come” ja ”King Will Return”. Tuloksena oli koko kisan voitto ja kauan kaivatun levytyssopimuksen solmiminen Hot Recordsin kanssa. Voiton lisäksi yhtyeen jäsenet saivat osakseen muutakin huomiota: Tempest valittiin kisan parhaimmaksi laulajaksi ja Norum parhaimmaksi kitaristiksi.

Bändin nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin maaliskuussa vuonna 1983. Levy nousi suosioon etenkin Europen kotimaassa Ruotsissa, jossa sijoituksena oli albumilistan kahdeksas sija. Bändi kiinnitti huomiota myös Japanissa, jossa single ”Seven Doors Hotel” nousi singlelistalla kymmenenneksi.

Levyn aloittava ”In The Future To Come” käynnistyy hyvinkin mahtipontisissa tunnelmissa. Seuraavana kuultava ”Farewell” on hieman kevyemmän kuuloista ja miellyttää ainakin minua aloituskappaletta enemmän. ”Seven Doors Hotelissa” on puolestaan kaunis, jopa herkkä pianointro, joka hämää luulemaan raitaa balladiksi. Kappale erottuu edukseen levyn muusta tarjonnasta, joten se on ollut aikoinaan varsin luonnollinen singlevalinta.

Lähes kaikki pitkäsoiton kappaleet ovat vokalisti Joey Tempestin käsialaa. Vaihtelua levyyn tuo ilahduttavasti John Norumin yhteistyössä ruotsalaismuusikko Eddie Meduzan kanssa säveltämä instrumentaali ”Boyazont”. Sävellys on sijoitettu varsin fiksusti levyn keskivaiheille A-puolen viimeiseksi kappaleeksi tunnelmaa keventämään. Norumin kitarointi on muutenkin läpi levyn oikein miellyttävää kuunneltavaa.

Levyn pakollinen ”rakkausballadi” on ”Words Of Wisdom”, joka osoittaa Europen taipuvan hienosti hieman hitaammankin materiaalin tulkitsemiseen. Levy ei sisällä mitään kevyen lyhyitä kappaleita, vaan raitojen kesto pyörii ”Boyazontia” lukuun ottamatta 4–5 minuutin mitassa järkälemäisen ”The King Will Returnin” lähennellessä jopa kuutta minuuttia.

Europen debyyttialbumi kuulostaa kaiken kaikkiaan kohtalaisen raskaalle ja voi hyvinkin yllättää ne henkilöt, jotka ovat kuulleet ainoastaan ”The Final Countdown” -hitin. Minulle siitä tulee aika ajoin mieleen jopa Iron Maiden, mikä johtunee useamman kappaleen temposta ja laukkakompista. Suurempi menestys antoi odottaa bändiä vielä muutaman vuoden, mutta sen jälkeen kaikki onkin ollut osa (ruotsalaista) hard rockin historiaa.