Eric Johnson – Europe Live
Minkä takia en voi päästää itseäni helpolla? Miksi en vain löhöile sohvalla käsi housuihin työnnettynä kaljaa juoden ja kuuntele AC/DC:tä? Syy on varmaan se, että en pysty pelkästään tuollaiseen. On mukavempaa tutkia itselle tuntemattomia alueita. Joskus löytyy timantteja, useimmiten ei.
Tutkimustyö vailla sen suurempaa kyseenalaistamista osoittaa, että sekä Guitar Player -lehden mukaan ja kollegojensa keskuudessa Eric Johnson on yksi planeettamme arvostetuimpia kitaristeja. Hän on myös basisti, pianisti ja laulaja. Uran takkuinen alku teki Ericistä sessiokitaristin muutamalle tunnetulle artistille, ja hän on myös levyttänyt monen legendaarisen kitaristin kanssa. Ehkä olemme jopa kuulleet menestyksekkäästä G3-kiertueen Pohjois-Amerikan osuudesta Steve Vain ja Joe Satrianin kanssa.
Soolouran päästyä kunnolla käyntiin vuonna 1986, Johnson on tuonut esille rockista, bluesista, jazzista, soulista, uudesta aallosta, klassisesta country & westernistä ja fuusiosta (eikö tämä ole jo muutenkin sitä itseään?) ammentavaa näkemystään musiikista. Skeptikko minussa nostaa päätään. Miten noissa kaikissa tyylisuunnissa voi olla muka täysillä sisällä? Halutaanko tässä olla vähän kaikkea mahdollista, mutta loppujen lopuksi ei olla kunnolla mitään?
Retrospektiivisenä uran luotaamisena toimivan konserttitallenteen ensimmäiset kuuntelukerrat luovat tilanteen, jossa en tiedä mitä sanoa artistista tai hänen luomastaan musiikista. Yritän kuunnella levyä istuessani aamupaskalla, kahvikupillisen äärellä ja aina kun teen jotain, mikä vaatii pysähtymistä. ”Hyvää kitaransoittoa, luulisin” on ainoa ajatus, joka pyörii mielessäni. Ensimmäinen kirkastuva kanta epätoivon syövereissä käymisen jälkeen on se, että nämä läpikäymäni studio- ja livetallenteet ovat rauhallisten lauantai- ja sunnuntaiaamujen musiikkia. Noihin aurinkoisiin hetkiin ei kuulu krapula. Tätä aihetta puidaan tuoreiden hedelmien, kivennäisveden ja itsejauhetuista pavuista valmistetun kahvin äärellä.
Seuraava kiinnekohta valkenee, kun tutkailee biisien nimiä taustatarinoineen. ”Zenland”, ”Austin”, ”Manhattan”, ”Song For Life”, ”Cliffs Of Dover” ja ”Evinrude Fever” kertovat miehestä, joka on löytänyt itsensä muualtakin kuin baarista kaljalasin ja hampurilaisen äärellä. Sävellykset ja toteutus (pääpaino on instrumentaaleissa, laulua käytetään silloin kun se on tarpeellista) visioivat vesihiihtoa, vesistön ääreen sijoittuvia maisemia, kimaltelevia tuokiokuvia kaupungeista ja tien päältä, sekä jollain tavalla elämälle avoimia näkemyksiä. Monia elementtejä joihin törmää äänilevyillä harvemmin, ja se on ihanaa.
Ja näin tämä tarina aukeaa. Eric Johnson kanssatovereineen ottaa yllättäen haltuun hurjan määrän musiikkisuuntauksia ja mukana on oikea sielu virtuoosimaisuuden lisäksi.
Mainos päättyy
Lopputulos voi olla perfektionismissaan ja hioutuneisuudessaan liian kliininen rouheampaan ilmaisuun tottuneille. Studiolevyt koen särmättömiksi, eikä tämän muutamalta eri keikalta koostetun livenkään tunnelma kohoa perinteisen konserttikokemuksen tapaan. En löydä tästä rockin kapinaa, mutta tuo olotila taitaa olla tänä päivänä muutenkin pelkkää kakin ropinaa. Maestro on sinut itsensä ja instrumenttiensa kanssa, keskittyen kirkkaiden kuvien luomiseen. Ne jotka etsivät abstraktimpaa ja mystisempää lähdettä, kääntyvät Steve Vain puoleen.
Huomaan pohtivani, että pitäisinkö Eric Johnsonin tarjoamaa tuotetta pelkkänä itsetarkoituksellisena lirutteluna, jos olisin tutustunut pelkkään musiikkiin avoimin korvin ja mielin ilman taustatietoja ja hehkutusta? En pysty enää vastaamaan tuohon, mutta ”Europe Liveltä” puskee esiin sellainen tyylien, vaikutteiden ja oivaltamisen yhteensulaminen, että jossain olisi värähtänyt pystymetsästä reväistynäkin.
8/10
Kappalelista:
1. Intro
2. Zenland
3. Austin
4. Forty Mile Town
5. Mr. P.C.
6. Manhattan
7. Zap
8. Song For Life
9. Fatdaddy
10. Last House On The Block
11. Interlude
12. Cliffs Of Dover
13. Evinrude Fever
14. Sun Reprise
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Miikka Tuovinen
Mainos päättyy