Erik Grönwall avautuu leukemiahoidoistaan ja Skid Row’sta lähtemisestään uudessa dokumentissa
Erik Grönwall kertoo elämästään, sairaudestaan ja ajastaan Skid Row:n laulajana uudessa YouTube-kanavallaan julkaistussa minidokumentissa.
Vuonna 2021 leukemiaan sairastunut laulaja käy videolla läpi rankkoja hoitojaksojaan sekä sitä, kuinka hän sai yllättäen kutsun liittyä Skid Row:n riveihin juuri vaikeimman ajanjakson jälkeen.
Vakavasta sairaudesta toipuminen ja raskas kiertue-elämä eivät kuitenkaan lopulta sopineet yhteen. Grönwall kertoo joutuneensa käymään säännöllisesti verikokeissa ja lääkärintarkastuksissa Ruotsissa, minkä vuoksi hän päätti lopulta jättää yhtyeen kahden vuoden jälkeen.
Laulajan mukaan päätös syntyi ennen kaikkea oman terveyden ehdoilla.
Erik Grönwall liittyi Skid Row:n laulajaksi vuonna 2022 ja nousi nopeasti fanien suosioon energisten live-esiintymistensä ansiosta. Hänen aikansa yhtyeessä jäi kuitenkin suhteellisen lyhyeksi, sillä hän ilmoitti lähtöstään syksyllä 2024.
Dokumentissa Grönwall kertoo myös saaneensa myöhemmin kutsun Michael Schenkerin yhtyeeseen. Lopulta palo oman musiikin tekemiseen vei kuitenkin voiton.
Laulajan ensimmäinen täysin uutta omaa materiaalia sisältävä sooloalbumi “Bad Bones” julkaistaan 22. toukokuuta.

