Kuten moni muukin menestynyt bändi, Escape The Fate on uransa aikana saanut oman osansa vihaisista kommenteista, kritiikistä ja negatiivisuudesta. Tässä tapauksessa kaikki vihapuheet on kuitenkin selkeästi käännetty polttoaineeksi, sillä yhtyeen viides albumi on nimeltään ”Hate Me”.

Yhtyeen kokoonpanossa on sitten perustamisen tapahtunut jos jonkinlaisia muutoksia. Tämänhetkisen kokoonpanon muodostajista enää vain yhtyeen rumpali on sama kuin perustamishetkellä. Rumpali Robert Ortizin, solisti Craig Mabbitin ja  rytmikitaristi Thomas “TJ” Bellin lisäksi yhtyeeseen kuuluu nyt myös uusi soolokitaristi, nimittäin Kevin “Trasher” Gruft.

Albumi rykäistään käyntiin “Just A Memory” -nimisellä kappaleella. Alussa soivien heleiden kellojen kilinä jää nopeasti taka-alalle, kun Gruft pääsee heti alkajaisiksi esittelemään taitojaan ja todistamaan paikkansa bändin riveissä. Kappale rakentuu rauhallisista välisoitoista huolimatta tarttuvaan kertosäkeeseen, ja soolokitarointi saa selkeästi oman osansa huomiosta – ja syystäkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

“Live For Today” antaa hyvän esimerkin siitä, mitä albumilta on odotettavissa. Vähemmän raskas ja entistä enemmän rock-painotteinen kappale on myös hyvä esimerkki yhtyeen tavasta tuoda esiin raivokkaan vihaisia lyriikoita positiivissävytteisesti. Kolmas raita “Remember Every Scar” jatkaa samaa linjaa kuin edellinen. Kun siihen vielä yhdistetään motivoivat lyriikat ja niiden toistot sekä “ooh ooh ooh” -huudatukset, saadaan aikaan jopa vähän pop punk -tyylinen kokeilu.

Kun “Get Up, Get Out” pärähtää soimaan, ensimmäinen ajatukseni on, että se toimii varmasti hyvin livevetona. Kertosäkeessä voi jo melkein kuulla mukana laulavan yleisömeren. Fiksusti ajateltuja huudatuskohtia on juuri sopivasti, ja selkeän mutta reippaan rummun tahtiin on yleisön helppo hypätä mukaan. Tyylillisesti kappaleessa on jopa perinteisiä punk rock -viboja. Kaikin puolin toimiva nopeatempoinen ralli erottuu edukseen albumilta ja on hyvä yhdistelmä vanhaa ja uudenlaista ETF-soundia.

Sitten päästäänkin albumin nimikkoraitaan. “Hate Me” tiivistää hyvin albumin yleisen teeman. Raivoa ja uhoa täynnä oleva kappale heiluttelee selkeästi keskisormea vihaajille, ja se onkin albumin ensimmäinen raskaampi veto. Yhdistelmä tarttuvia lyriikoita ja tavallista elektronisempaa soundia sekä taitavaa soitantaa takaa levylle sopivan fressin kombon.

“Les Enfants Terribles (The Terrible Children)” jatkaa heti perään raskasta linjaa, ja vihdoin kuullaan kunnolla Craigin huutoa, jota on ollut albumilla omaan makuuni harmittavan vähän. Kappale tuo mukanaan kunnolla huutoa, raskaan kitaroinnin ja “sata lasissa” -fiiliksen, vaikka mukana on myös puhdasta laulua. Kappale on silti yksi albumin raskaimmista.

Albumin viimeiseksi raskaaksi kappaleeksi jää “I Won’t Break”, jonka jälkeen albumin kymmenes raita tuleekin pienenä shokkina. “Let Me Be” on hyvin erilainen kuin mitä yhtyeeltä ensimmäisenä odottaisi. Kappale alkaa rauhassa akustisen kitaran näppäilyllä Craigin johdatellessa kertosäkeeseen, kunnes kertosäkeessä bändi yhtyy mukaan. Ensiolettamuksesta huolimatta kappaletta on vaikea kuvailla edes balladiksi sen nopeuden ja tarttuvan temmon vuoksi. “Let Me Be” on kevyt, hyväntuulinen ja sanoituksineen optimistinen sekä ärsyttävällä tavalla mukaansatempaava, eli vaikka kuulisi kappaleen ensimmäistä kertaa, osaa kappaleen loppua kohden jo itsekin laulaa kertosäkeen mukana – halusi tai ei. Tässä vaiheessa kuitenkin on pakko nostaa hattua ja antaa pisteet bändille rohkeudesta: tosifanitkin osaavat olla todella kriittisiä uuden materiaalin suhteen, ja on varmasti vaatinut rohkeutta heittää uudelle albumille muutama näinkin popmainen kappale.

Ehkä tämä on se malli, jollaiseksi yhtye on pikkuhiljaa muovautunut, ja jos näin on, ei se todellakaan ole huono asia. Kappaleista riippumatta bändi on kehittänyt itselleen hyvin tunnistettavan oman soundin, joka jo itsessään on melkoinen saavutus.

“Hate Me” yhdistelee monipuolisesti yhtyeen musikaalisesti parasta antia ja taitavaa teknistä osaamista. Albumi pitää sisällään pari todella nopeatempoista ja iloista lallattelua, joillaisia voisi hyvin kuvitella kuulevansa valtavirran radiosoitossa. Onneksi sekaan kuitenkin mahtuu tuttua ja turvallista raskasta materiaalia ja hyviä sekoiltelmia vanhaa ja uutta Escape The Fatea. Kaiken kaikkiaan albumi varmasti jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin, mutta albumin nimestä päätellen se on tarkoituskin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8/10

Kappalelista:
1. Just A Memory
2. Live For Today
3. Remember Every Scar
4. Breaking Me Down
5. Alive
6. Get Up, Get Out
7. Hate Me
8. Les Enfants Terribles (The Terrible Children)
9. I Won’t Break
10. Let Me Be
11. Redline
12. End Of The World