Etäisyys vaivaa – Nothing But Thieves Helsingissä

Brittiläinen vaihtoehtorock-yhtye Nothing But Thieves saapui muutaman muutoksen jälkeen ensimmäiselle omalle Suomen-keikalleen. Kaaoszine oli paikalla katsastamassa tunnelmaa ja voit lukea keikan jälkeisiä mietteitä tästä:

Alkuun on tokaistava ääneen kovan luokan hämmennystä, sillä keikan kokoluokasta huolimatta paikalla ei nähty lämppärin lämppäriä. Tätä reportaasia varten lienee turha lähteä puimaan ja pohtimaan sille syitä, joten sovitaan selitykseksi vaikka avaruusolentojen metkut ja jatketaan matkaa.

Lämppärin puute tuntui näkyvän etenkin jonotustilanteessa – tiedä sitten, johtuiko lämppäreiden puutteesta ja ovien aukeamisen jälkeisestä parin tunnin luppoajasta, mutta saapuessani paikalle parikymmentä minuuttia ennen keikan alkua oli jonoa vielä mukavasti. Väittäisin, että harva bändin aktiivisemman fanikunnan ulkopuolella koki tarpeelliseksi saapua paikalle kello seitsemän ja yhdeksän välillä, sillä ainakaan minua ei parin tunnin seisoskelu juuri houkutellut. Kaapelitehtaan muutama tuhat henkeä vetävä Merikaapelihalli tuntuu muutenkin olevan nykyään melko harvinaisessa keikkakäytössä, taisin olla paikalla viimeksi vuonna 2013. Loppuunmyytynä paikka kuitenkin osoitti, että sinne vielä löydetään.

Odottava yleisö ei vaikuttanut olevan moksiskaan, kun bändi nousi lavalle hieman annetusta aikataulusta myöhässä, vaan täyteen pakattu halli lauloi innokkaasti mukana. Laulaja Conor Mason omaa hyvin tunnistettavan äänen, joka oli illan aikana hyvin esillä niin vauhdikkaammissa kuin hitaammissakin kappaleissa. Karismaattisesti esiintynyt laulaja kiitteli yleisöä useaan otteeseen kärsivällisyydestä, sillä alun perin keväälle 2020 suunniteltua keikkaa on luonnollisesti siirretty muutamaan otteeseen. Bändin viimeisin täyspitkä ”Moral Panic” pui paljon muun muassa koronapandemia-aikana korostunutta ihmisten välistä etäisyyttä ja tuntui hyvin luonnolliselta kuulla materiaalia vihdoin livenä.

Masonin ohella koko bändi vaikutti olevan Kaapelitehtaalla luontaisessa ympäristössään, eikä ketään voinut syyttää tunnelman latistamisesta. Etenkin toinen kitaristi Joe Langridge-Brown pisti parastaan yllyttäen yleisöä tuon tuosta. Hieman tosin harmitti yleisön puolella, kun mitään sen kummempaa liikehdintää ei tuntunut tapahtuvan. Olisi hauska käydä joskus edes yhdellä sellaisella keikalla, jossa yleisö ei seisoskele visusti paikallaan. Turha kai alkaa manata rokin kuolemaa, mutta jäi jotenkin vaisu fiilis…

Keikka tuntui kaiken kaikkiaan harmillisen etäiseltä. Bändi oli soitannollisesti toki hienolla mallilla, mutta paluumatka keikalta ei kulunut tavanomaisissa keikan jälkeisissä haippitunnelmissa. – Ehkä intiimimpi tunnelma keikalla olisi parantanut asiaa… Alkuperäisen Circus-venuen soundit eivät välttämättä koskaan saaneet kehuja, mutta Merikaapelihallin massiiviseen tilaan verrattuna jäin kaipaamaan tilan pienempää kokoa. Eipä mitään, aina ei voi voittaa! Oli kuitenkin hieno nähdä, ettei keikan siirtyminen suuremmin vaikuttanut yleisön kiinnostukseen.

Settilista:

1. Futureproof
2. Is Everybody Going Crazy?
3. I Was Just a Kid
4. Real Love Song
5. Soda
6. Trip Switch
7. Itch
8. Forever and Ever More
9. Miracle, Baby
10. Particles
11. Unperson
12. Phobia
13. If I Get High
14. City Haunts
15. Sorry
16. Amsterdam
17. Design
18. Impossible

Teksti ja kuvat: Thomas Frankton (Instagram)