Etelä-Suomen rock-nyrkki Petrolbreath julkaisi ensisinkkunsa ”Lucifer´s Wings”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 24.6.2021

Kaksi vuotta toiminut stoner-, hard- ja garagerockia yhdistelevä itä-vantaalainen Petrolbreath on julkaissut Hannu Leidenin (Helsinki Rock Productions) tuottaman ensisinglensä ”Lucifer´s Wings”. Jakelijana toimii Z-Trading ja kappale löytyy kaikista tärkeimmistä striimauspalveluista.

Petrolbreath on kolmihenkinen rokkikone eteläisestä Suomesta (Vantaa/Hattula-akselilta) ja jäseninä vaikuttavat Joni Tammenpää (basso/laulu), Ville Panhelainen (kitarat) ja Lassi Huotari (rummut). Kolmikko on hankinnut kannuksensa keskenään erilaista tyyliä edustavista orkestereista kuten Cpt. Kronos, 13. Apostoli ja Basementones. Bändi on perustettu aikoinaan jo vuonna 2013 kunnes pitkän tauon ja miehistömuutosten myötä vuonna 2019 Petrolbreath on saavuttanut nykyisen muotonsa. Musiikkityylinä on bensankäryinen, mutkaton ja raskas rock’n’roll ja Petrolbreathin jäsenille suurimpina vaikutteina on toiminut esimerkiksi Motörhead, Clutch ja The Hives. Petrolbreath on ollut aktiivisena keikkarintamalla vuodesta 2019 ja nauhoitettuaan muutamia omakustannedemoja bändi julkaisee vihdoinkin ensisinkkunsa ”Lucifer’s Wings”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lucifer’s Wings” lyhykäisyydessään kertoo vapaudesta ja sen janosta ja siitä, kuinka tärkeää elämässä on joskus ottaa riskejä, vaikka seurauksena voikin kuvaannollisesti saada turpiinsa. ”Lucifer’s Wings” on motörheadmäisesti vauhdilla eteenpäin rullaava vajaa kolmeminuuttinen voimannäyttö Petrolbreathilta ja sellaisenaan oiva kesäbiisi!

Kappaleen tuotannosta ovat vastanneet alansa rautaiset ammattilaiset: Tuottaja Hannu Leiden ja äänittäjä/miksaaja Eero Kaukomies Helsinki Rock Productionsista. Masteroinnin takana on Rammsteininkin kanssa häärinyt Svante Forsbäck.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy