Etydin asteella – arviossa Behemothin ”I Scvlptor” -EP
Puolalainen Behemoth on kyhännyt 37-minuuttisen ”I Scvulptor” -EP:n syksyisen Dimmu Borgirin ja Dark Funeralin kanssa tekemänsä kiertueen oheismyyntilaarin täytteeksi. Kyseessä on melko klassinen esimerkki siitä, kun yhtyeen on saatava jotain tuoretta myyntiartikkelia pihalle markkinaraon löydyttyä ja momentumin puskiessa päälle.
Vaikka mahtipontisen jylhänä pahuuden valssina keinuva EP:n aloittava nimibiisi sekä puhtain vokaalein yllättävä, kokeellisempi ”Lord ov the Horizons” ovatkin periaatteessa laatutakuulla tehtyä, raskaspoljentoista Behemothia, tuntuu kokonaisuus hieman hätäisesti kyhätyltä. Jälkimmäisenä mainitusta on mukana myös tarpeettomalta tuoksahtava vaihtoehtoinen versio. EP:lta löytyvistä uusioversionneista alun perin yhtyeen vuoden 1993 tuotannosta esiin nostettu ”Rise of the Blackstorm and Evil” toimii uhkaavuudessaan pykälää paremmin kuin ankara mutta sekava ”In Thy Pandemaeternum”.
”The Shit of God” -albumin sessioista yli jäänyt ”Begotten” lähentelee tunnelmaltaan enemmänkin brittiläistyyppistä crustin ja post-punkin sekoitusta. Biisi istuu tummasyisessä harkitsevassa melodisuudessaan kokonaisuudelle jo selkeästi paremmin. Kokonaisuuden pakollisiksi spessu-numeroiksi muodostuvat lainakappaleet. Mukana ovat Dimmu Borgirin Shagrathin feattaama, kesyhköksi jäävä Venom-pökötys ”In League With Satan” ja livenä Rotting Christin Sakis Tolisin kanssa tuhnuilla kitarasoundeilla töräytetty Bathory-laina ”The Return of Darkness And Evil”.
Biisit eivät tosiaankaan nosta yllätyskerrointa, mutta tuovat esiin Behemothin varhaisimpia juuria. Ne myös tarjoavat yhtyeen omien kappaleiden hitaalle ja mahtipontiselle uhmakkuudelle juurevaa selkanojaa sekä proto-thrashin suoraviivaisesti rymistelevää alkuvoimaa.
Tämä ei kuitenkaan kykene pelastamaan kokonaisuutta sekavuudelta ja keräilyerämäisyydeltä. Onkin aiheellista kysyä, miksi globaalin metallikentän huipulla paistatteleva ryhmä päätyy julkaisemaan väliteoksen, joka tuntuu enemmänkin yhtyeen brändin ylläpitoon tarkoitetulta markkinointikikalta kuin aidosti taiteellisesti välttämättömältä teokselta. Parin uuden kappaleen, uudelleen äänitetyn vanhan materiaalin ja parin livenauhoitteen sekoitus vaikuttaa hätäisesti kasaan raavitulta välitilinpäätökseltä – kiertuetuotteelta, jolla myydään keräilijöille jo kertaalleen pureksittua luuta uudessa paketissa.
”I Scvulptor” ilmentää monella tavalla nykymuotoisen Behemothin tilaa. Se on tuotannollisesti miltei virheetön ja ulkoisesti näyttävä, mutta sisällöllisesti essenssinsä viimeiseen tippaan puristava kaupallinen tuote. Kun taiteellinen riskinotto korvataan laskelmoidulla faniartikkelikokoelmalla, lopputulos on tämä. Teos kiinnostaa lähinnä fanaattisimpia keräilijöitä, mutta jättää syvällisempää musiikillista panosta odottavan kuulijan toivomaan enemmän. ”I Scvlptor” -EP lienee muistutus siitä, että edes äärimmäisen metallin kruununperijät eivät ole immuuneja saatanallisuutensa läpensä kaupallistamiselle.
