Europe cover-bändistä oman tuotannon kimppuun: haastattelussa juuri debyyttialbuminsa julkaissut vaasalainen hard rock -yhtye Heartquake

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.1.2022

Vaasalainen alunperin Europen cover-yhtyeenä alkunsa saanut hard rockia soittava Heartquake on julkaissut juuri bändin nimeä kantavan debyyttialbuminsa. Kaaoszine tavoitti sähköpostin välityksellä yhtyeen alataajuuksista vastaavan Rami Kankaan, joka raotti hieman taustoja yhtyeen debyyttialbumiin sekä bändin tulevaisuuteen liittyen. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Terve. Kuinkas vuosi 2022 on otettu vastaan Heartquaken leirissä?

Rami Kangas: Hei! Innolla ja ilolla! Jännä nähdä millainen tästä vuodesta tulee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä ilmestyi juuri bändin nimeä kantava debyyttialbumi joten ensimmäisenä onnittelut albumin julkaisusta! Mistä alunperin kaikki sai alkunsa yhtyeen osalta?

Rami Kangas: Kiitos! Alunperin bändi syntyi Jani Kuoppamaan ja jo edesmenneen Petri “Haude” Hautamäen ideasta. Jani suurena Europe-yhtyeen fanina halusi tehdä coverbändin, joka soittaa Europen tuotantoa. Petri keräsi bändiin mukaan muut Jakea lukuunottamatta, ja alettiin soittaa Europe-covereita. Petri menehtyi kaikkien järkytykseksi sairauskohtaukseen juuri ennen bändin ensimmäistä keikkaa, ja bändin tulevaisuus oli tietenkin vaakalaudalla. Päätettiin kuitenkin jatkaa ja tilalle kosketinsoittajaksi värvättiin Petrin hyvä ystävä Jake. Europea soiteltiin parisen vuotta, jonka jälkeen alettiin työstää omaa tuotantoa Heartquake-nimellä.

Mistä idea syntyi alkaa työstämään omaa kokopitkää albumia covereiden esittämisen sijaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rami Kangas: Kierreltiin jonkin verran keikoilla lähinnä Vaasan ympäristössä ja todettiin jossain vaiheessa, että bändiä on aika vaikea viedä eteenpäin yhtä esikuvaa kopioimalla. Ne jotka meidät olivat halunneet nähdä olivat todennäköisesti sen jo tehneet. Istuttiin miettimään Janin kanssa ja päätettiin yrittää tehdä omaa tuotantoa. Siitä se lähti.

Debyyttialbumin kappaleet kirjoitettiin vuosien 2019-2021 välisenä aikana. Oliko alunperinkin aikomuksena kirjoittaa albumillisen verran musiikkia vai kasvoiko nälkä syödessä kun kappaleita alkoi syntymään yksi kerrallaan?

Rami Kangas: Kyllä niitä tehtiin aluksi ihan yksi kerrallaan. Lähinnä oli tarkoitus saada keikkasetti kasaan. Jossain vaiheessa tuli puhetta oman levyn tekemisestä ja kun omin neuvoin pystyttiin äänittämään ja tuottamaan musaa, niin päätettiin tehdä levy.

Onko albumissa jotain teemaa taustalla vai onko jokainen kappale oma irtonainen kokonaisuutensa? Mistä albumin sanoitukset kertovat ja näkyykö niissä mielestäsi jotenkin tämä aika missä nykyään elämme koronan kanssa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rami Kangas: Mitään yhtenäistä tekijää kappaleiden välillä ei ole kun niitä tehtiin yksitellen. Oikeastaan ainoa juttu on biisien nimet. Sovittiin, että kappaleiden nimet koostuvat yhdestä yksittäisestä sanasta, jota ei saa löytyä sanoituksesta. Ideasta tingittiin kun kukaan ei enää muistanut biisien nimiä. :D

Sanoitukset ovat syntyneet pääasiassa siten, että otan meidän corgi-poika Reiman ja lähdetään lenkille. Bändiinhän kuuluu kaksi nelijalkaista, studiokoira Sohvi ja lyriikkavastaava Reima. Siellä maaseudun hiljaisuudessa kävellessä sanat ovat syntyneet. Aiheet on poimittu välillä jostain oman elämän varrella itselle tai tutuille sattuneesta tai sitten temmattu täysin tuulesta. Koronastakin tai lähinnä sen aiheuttamasta ahdistuksesta on olemassa biisiaihio, mutta sitä ei vielä tältä levyltä löydy. Ehkä seuraavalta?

Uran ensimmäisen albumin julkaisu on aina iso juttu. Yllättikö tuo kuinka paljon aikaa ja vaivaa siihen albumin tekemiseen lopulta meni ja lisäsikö se teidän arvostusta muita yhtyeitä kohtaan?

Rami Kangas: Leijonantyön albumin kanssa on tehnyt Jani. Jani äänitti, potki persuuksille, miksasi, tuotti ja ylipäänsä rakensi biisit raakileista valmiiksi. Paljon uutta opittiin ja kyllähän tällaisen rumban läpikäynti lisäsi kunnioitusta muitakin musiikkia ja levyjä tekeviä artisteja kohtaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oliko teillä ajatuksena jokin tietty musiikillinen suunta debyyttialbumille mihin suuntaan halusitte bändiä ensimmäisellä albumilla viedä? Mistä yhtyeistä löytyy teidän suurimmat musiikilliset esikuvat?

Rami Kangas: Varsinaista musiikillista linjaa albumille ei etukäteen mietitty. Kappaleet syntyivät yksi kerrallaan ja jokaisessa näkyy Janin kädenjälki enemmän tai vähemmän. Helposti kuunneltava melodinen hard rock kai on sellainen tämän levyn musiikkia kuvaava määritelmä. Esikuvat löytyvät pääasiassa 80- ja 90-luvun heavy- ja hard rock bändeistä.

Julkaisitte albumilta videon kappaleesta ”Live!”, johon jokainen yhtyeen jäsen on koronasta johtuen kuvannut oman osuutensa omalla matkapuhelimellaan. Millainen projekti tuo videon teko kokonaisuudessaan oli?

Rami Kangas: Se oli hauska. :D Jokainen kehitteli jotain kotonaan, kuvasi sen ja lähetti videoklipin Samille, joka sitten editoi valmiin videon. ”Live!”:n videoksi suunniteltiin ensin jotain muuta, mutta koronan iskiessä syntyi tämä idea, jonka sittemmin moni muukin toteutti. Hyvin aikaa kuvaava video sinänsä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaiken kaikkiaan videoita yhtyeeltä on tullut jo varsin kiitettävä määrä. Kuinka tärkeänä asiana näette itse musiikkivideot yhtyeille nykypäivänä?

Rami Kangas: Uskoisin että ihmiset kiinnostuvat esim. Facebookissa paremmin kappaleesta, jos mukana on katsottavaa eikä pelkkä äänitiedosto. Sitä paitsi videoiden tekeminen on hemmetin hauskaa! Kaikki videot ollaan tehty nollabudjetilla ja itse kännykällä kuvaamalla ja ilmaisohjelmalla editoimalla. Joihinkin ollaan tehty jopa jonkin asteinen käsikirjoitus vaikkei sitä välttämättä ensinäkemältä uskoisi..

Miltä näyttää yhtyeen tulevaisuus? Millaisia suunnitelmia teillä on tulevaisuuden osalta niin keikkailun kuin uuden musiikin suhteen?

Rami Kangas: Uutta musiikkia tehdään, koetetaan saada Heartquakea näkyviin ja tehdä bändiä ja musiikkia tunnetummaksi ja tietenkin päästä soittamaan ihmisille livenä, kunhan koronarajoitukset antavat periksi.

Onko tarkoituksena soittaa covereita myös tulevaisuudessa vai onko teillä tarkoituksena että tulevaisuudessa settilista koostuisi pelkästään omasta musiikista?

Rami Kangas: Omalla tuotannolla olisi tarkoitus mennä. Mikseipä pari sopivaa coveria voisi olla setissä, mutta vielä sellaisia ei ole.
Festarikesä on nyt parina vuotena kuihtunut Suomessa melkoisen laihaksi koronan vuoksi, mutta tämän kesän osalta merkit ovat hieman positiivisemmat.

Jos te saisitte itse järjestää kolmen päivän festivaalin ja saisitte sinne valita kolme pääesiintyjää niin keitä bändejä haluaisitte omassa festarissanne nähdä ja miksi?

Rami Kangas: Mieluiten haluaisin nähdä Van Halenin alkuperäiskokoonpanossaan, mutta se voi olla hankalaa toteuttaa, niin kotimaisista näkisin mielelläni vaikkapa Sonata Arctican tai Michael Monroe Bandin. Tai Ruotsista Hellacoptersin. Monroe ryhmineen on livenä niin kova ryhmä, että sitä katsoo mielellään kerta toisensa jälkeen. Sonata on itselleni tärkeä bändi ja Hellacoptersia en ole livenä nähnyt, mutta kovasti haluaisin.

Kiitoksia paljon ajastanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain viimeisiä sanoja Kaaoszinen lukijoille?

Rami Kangas: Iso kiitos Kaaoszinelle! Hienoa, että ehditte tutustua Heartquakeen. Lukijoille terveisiä, että seuratkaa edelleen Kaaoszineä, sillä sieltä löytyy ne rock-maailman parhaat jutut! Mahtavaa alkanutta vuotta ja tulevaa kesää kaikille! Pysykää terveinä ja keep on rockin’!

Voit kuunnella yhtyeen debyyttialbumin kokonaisuudessaan tästä:

Luetuimmat

Uusimmat