Europe - Tuska 2018

Europe ensimmäistä kertaa järjestettävän Raasepori festivaalin pääesiintyjäksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.12.2018
Europe – Tuska 2018

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna järjestettävä Raasepori Festivaali – Raseborg Festival kokoaa kovan kattauksen pohjoisen Itämeren kummatakin puolelta Karjaalle Raaseporiin. Lauantaina 29. kesäkuuta Bulevardin puistossa esiintyvät urallaan yli 20 miljoonaa levyä myynyt Europe, Ruotsin suosituimpiin artisteihin lukeutuva Lisa Ekdahl ja viime kesänä Ratinan stadionin täyttänyt Popeda. Ensimmäisen vuoden täydentävät juuri uuden albuminsa äänitykset purkkiin saanut Michael Monroe, keväällä Vain elämää -sarjassakin nähty Arttu Wiskari sekä tänä vuonna debyyttialbuminsa 20-vuotisjuhlia viettävä Emma-palkittu Ville Pusa! Päivän avaa paikallinen Billnäs Music Factory.

Raasepori Festivaalin early bird -liput tulevat myyntiin ensi viikon tiistaina 18. joulukuuta ja ovat saatavilla seuraavan kuukauden ajan Tiketissä ja Lippupisteessä.

Tapahtuman takaa löytyy tiukka tiimi: esimerkiksi Seinäjoen vauhtiajot sekä Lenny Kravitzin ja Michael Bublén ensi vuoden konsertit järjestävä Loud’n Live Promotions, raaseporilainen median monitoimimies Petteri Ahomaa, Raaseporin kaupunki sekä Suomen tunnetuin käsipalloiluseura BK-46. Menossa mukana ovat myös Etelä-Uusimaa, Västra Nyland sekä Varuboden-Osla sekä Aktia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Idea syntyi kesällä pihalla istuessa, ja nyt sitten ollaan tässä tilanteessa, että esiintyjät on buukattu ja lipunmyynti alkaa. Onhan tämä sellainen pikkupojan unelma saada tuoda kansainvälisen tason festivaali vanhoille lapsuuden kulmille. Iso kiitos jo nyt Kalle Keskiselle, joka uskoi vakuutteluni ja lähti mukaan tekemään tätä tapahtumaa. Tällaista on alueella odotettu jo pitkään, ja nyt se sitten toteutuu”, tapahtuman toinen promoottori Ahomaa kertoo tyytyväisenä.

Raaseporin keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet suurista kaupungeista olivat myös avainasemassa, kun päätös tapahtuman järjestämisestä tehtiin.

”Ja koko tapahtuman vahvisti lopullisesti se voimakas tahtotila, jolla kaupunki, matkailu sekä alueen yritykset ovat mukana tässä. Ilman heitä olisi mahdotonta järjestää valtakunnallisen mittapuun omaavaa festivaalia tämän kokoluokan paikkakunnalle. Ja totta kai Petterin suuri into on suurin päätös siihen, että lähdemme järjestämään tapahtuman”, promoottori Kalle Keskinen hymyilee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paikallisena isona vaikuttajana BK-46:n on luonnollista toimia yhteistyössä tulevan festivaalin kanssa.

”Meillä on kokemusta alueellisten tapahtumien organisoijana. Esimerkiksi toukokuussa järjestämme jo neljättä kertaa Raaspori Expon. On tärkeätä, että asioita tapahtuu, ja festivaalin merkitys on tärkeä Karjaan sekä koko Raaseporin alueen kehittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä”, BK-46 hallituksen puheenjohtaja Björn Siggberg sanoo.

”Raaseporin kaupungille tällainen festivaali on erittäin tervetullut. Se elävöittää ihanaa kaupunkiamme, ja toivottavasti tästä tuleekin jokavuotinen tapahtuma”, ensimmäisen vuoden kovaa artistikattausta kiittelevä Raaseporin kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist toteaa toivottaen samalla kaikki tervetulleiksi rokkaamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat