Europe julkaisi uuden ”Come This Madness” -singlen – samanniminen albumi ilmestyy perjantaina
Ruotsalainen hard rock -legenda Europe on julkaissut uuden ”Come This Madness” -singlen musiikkivideoineen. Kyseessä on nimikkokappale yhtyeen tulevalta ”Come This Madness” -albumilta, joka ilmestyy perjantaina 25. syyskuuta Silver Lining Musicin kautta.
Uusi kappale käynnistyy terävillä ja raskailla kitarariffeillä ennen rauhallisemmin rakentuvia säkeistöjä ja suurta, melodista kertosäettä. Kappaleessa Europe yhdistelee raskaita osuuksia, ilmavampaa tunnelmointia sekä yhtyeelle ominaisia melodioita ja kitarasooloja.
Yhtyeen laulaja Joey Tempestin mukaan uuden albumin tekemisessä haluttiin tietoisesti tavoittaa myös Europen uran aikaisempien vuosien henkeä:
”Come This Madnessin kanssa halusimme kirjoittaa ja tuottaa kappaleita vanhojen aikojen hengessä. Levyllä on paljon korkealle lentäviä melodioita ja suuria kertosäkeistöjä, ja teimme paljon töitä tuotannon eteen. Meillä oli todella hauskaa studiossa albumia tehdessä. Levyllä on vahvoja yhteyksiä menneisyyteemme, ja uskon monien Europe-fanien pitävän siitä!”
”Come This Madness” -kappaleen yhteydessä julkaistu musiikkivideo tarjoaa puolestaan kulissien takaista materiaalia Europen vuodelta 2026. Videolla nähdään yhtyettä niin tien päällä, konserteissa kuin niiden ulkopuolellakin keskellä uuden albumin ympärille rakentunutta kiireistä vuotta.
”Come This Madness” on jo neljäs julkaistu maistiainen tulevalta albumilta. Aiemmin levyltä ovat ilmestyneet kappaleet ”The Cult Of Ignorance”, ”One On One” ja ”Scandinavian Eyes”.
Tempestin mukaan uuden levyn kappaleisiin ovat vaikuttaneet myös ympäröivän maailman tapahtumat:
”Tällä albumilla olemme mielestäni katsoneet ympärillemme sitä, mitä maailmassa tapahtuu, ja yrittäneet kuvailla osaa siitä kappaleiden kautta. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin edelleen viihteestä ja musiikista – ja mikä tärkeintä, hauskanpidosta!”
Voit katsoa ”Come This Madness” -kappaleen musiikkivideon tästä:
Europe saapuu marraskuussa kolmelle keikalle Suomeen
Uuden albumin julkaisun jälkeen Europe suuntaa juhlistamaan vuonna 1986 ilmestyneen klassikkoalbuminsa ”The Final Countdown” 40-vuotista taivalta. The Final Countdown 40th Anniversary Tour käynnistyy Glasgow’sta 30. syyskuuta, ja kiertue saapuu marraskuussa myös Suomeen kolmen konsertin voimin.
Europe esiintyy 25. marraskuuta Helsingin Kulttuuritalolla, 27. marraskuuta Jyväskylässä John Smith Rock Frozenissa sekä 28. marraskuuta Joensuun Unholy Winter Festivalissa.
”Come This Madness” -kappalelista:
- One On One
- The Cult Of Ignorance
- Come This Madness
- This Time Of Year
- In A Different World
- Scandinavian Eyes
- Takin’ It Back
- In The Absence Of Grace
- The Angels Must Have Flown
- The Devil’s Back
- Nothing Can Follow This
”Come This Madness” ilmestyy 25. syyskuuta vinyylinä, CD:nä ja digitaalisissa formaateissa. Albumin kansitaiteesta vastaa Storm Studios, joka tunnetaan aiemmista töistään muun muassa Pink Floydin, Led Zeppelinin ja Musen kanssa. Voit tilata albumin täältä.
Europen nykykokoonpanon muodostavat laulaja Joey Tempest, kitaristi John Norum, basisti John Levén, kosketinsoittaja Mic Michaeli ja rumpali Ian Haugland.

