Europe @ Pakkahuone Tampere 27.09.2015
Europe saapui Suomeen viimeisimmän, alkuvuodesta julkaistun ”War Of Kings” -levyn myötä. Vuonna 2003 virallisen paluun tehnyt bändi on ollut vahvassa vedossa levytysrintamalla eikä ”War Of Kings” tee siinä poikkeusta. Mukana kiertueella Europella oli ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt islantilainen trio Vintage Caravan. Europe sen sijaan on esiintynyt Suomessa useasti, ja syksyisenä sunnuntai-iltana Pakkahuoneella olisi ollut tilaa useammallekin katsojalle, vaikka talo ei tyhjä ollutkaan. Harmi kuitenkin, sillä molemmat bändi olivat kovassa vedossa.
Nuorien herrojen Vintage Caravan oli miellyttävä uusi tuttavuus. Vuonna 2006 perustettu bändi rymisteli hyvällä asenteella eikä antanut vähäisen yleisömäärän häiritä. Bändin tyyliä voisi kai kuvailla sanalla retro, mutta se yksin ei tekisi oikeutta ryhmän energiselle ja hallitulle kaaokselle. Vaikutteita oli monelta suunnalta, eikä bändin seuraaminen käynyt tylsäksi, vaikka materiaalia en tuntenutkaan. Mieleen jäi varsinkin kappale ”Winterland”, joka alkoi tyypillisenä balladina, mutta muuttui varsinaiseksi hurjasteluksi. Vaikka tyyli oli sekoitettu pääosin menneiden vuosikymmenten aineksilla, niin ennalta-arvaamattomuudessaan bändi kuulosti varsin pirteältä ja tuoreelta tapaukselta. Maanläheiset miekkoset pyörivät keikan jälkeen yleisössä juttelemassa ja ilmaisivat halunsa tulla ehdottomasti takaisin.
Kello kymmenen Europen miehistö hiipi lavalle, ja show käynnistettiin uuden levyn nimikappaleella ”War Of Kings”. Huolimatta siitä, että yhtyeen 2000-luvulla tehdyt levyt ovat olleet aikaisempaa diskografiaa synkempiä ja ”aikuismaisempia”, oli bändin aloittaessa soundi yllättävän raskas, ja samalla voimalla jatkettiin läpi shown. Raskaus ei silti syönyt svengaavuutta vaan kaikki osaset olivat sopivasti kohdillaan. Paluun myötä yhtyeeseen tiensä jälleen löytänyt alkuperäinen kitaristi John Norum on varmasti tyytyväinen uudempaan linjaan: Hänhän lähti aikoinaan bändistä, koska yhtye oli hänen mielestään muuttunut liian poppimaiseksi.
Mainos päättyy
Ilman suurempia löpinöitä soitettiin putkeen vielä uudelta levyltä ”Hole In My Pocket” ja ensimmäinen vanhempi kappale ”Superstitious”, joka sisältää mielestäni yhden kitaristi Norumin aikanaan korvanneen Kee Marcellon parhaista kitarasooloista.
Europen myöhempi tuotanto ei uutta levyä lukuun ottamatta suurta roolia saanut settilistassa, mutta mikään vanhojen hittien varassa kiertävä reliikki Europe ei missään tapauksessa ole. Harva samanikäinen bändi soittaa seitsemää biisiä uusimmalta levyltään. Muitakin uudempia biisejä toivottiin, sillä yleisössä kaikui välillä voimakas ”Not Supposed To Sing The Blues” -toive Europen edelliseltä ”Bag Of Bones” -levyltä, mutta sitä toivetta ei tällä kertaa täytetty. Mukava yllätys alkuun oli raivoisasti esitetty vanha ”Scream Of Anger”, vaikka onhan bändi sitä aikaisemminkin soittanut.
Vokalisti Joey Tempest oli selkeä keulakuva. Hyväntuulinen mies jaksoi pomppia, tanssia ja ottaa yleisöön kontaktia. Laulukin oli muuten kunnossa, mutta välillä miehen ääni käheytyi ja hän painoi kädellä rintaansa. Mukana hänellä oli samanlainen mikrofoniteline kuin 80-luvulla, ja samalla tavalla hän jaksoi sitä pyörittää ja heiluttaa. Yleisön mielisteleminenkin onnistui, sillä selvästi lausuttu ”kiitos paljon” ja pohdinta Suomeen muuttamisesta saivat mojovat aplodit.
Mainos päättyy
Kokonaisuudesta bändissä oli silti vahvasti kyse. Cowboylookiin luottanut kosketinsoittaja Mic Michaeli ja läpinäkyvillä rummuilla paiskonut Ian Haugland hoitivat soittonsa ohella mallikkaasti myös taustalaulut. Ahkerasti kitaroita vaihtaneelle Norumillekin oli asetettu mikrofoni, mutta hän jätti sen käyttämättä, vaikka miehellä on tunnetusti aivan kelvollinen ääni. Haugland ja Norum saivat molemmat oman erityisen hetkensä soolonumeroiden muodossa. Basisti John Leven jäi vähän enemmän tarkkailijan rooliin, mutta soitto soi hyvin.
Ainoa notkahdus tunnelmaan tapahtui keikan puolessa välissä tylsähkön ”Praise Youn” aikana, vaikka Joey sanoikin biisin olevan koko bändin suosikki. Tämän jälkeen palattiinkin takaisin rytinään, kun punaisen valon loisteessa aloitettiin menevä ”The Beast”. Norumin johtaman”Vasastan”-tunnelmapalan jälkeen soitettiin aliarvostetulta ja grungen hautaamalta ”Prisoners In Paradise” -levyltä ainoana kappaleena ”Girl From Lebanon”.
Ahkerimmin ja riehakkaimmin yleisö lauloi mukana ”Carrie”- ja ”Rock The Night” -biiseissä. Jälkimmäinen veisu tuntui olevan koko keikan kliimaksi ja suurin hitti, johon olisi ollut hyvä lopettaa. Kuitenkin Joey kaivoi toistamiseen kitaran esiin, ja varsinaisen setin loppuun soitettiin uuden levyn täytepalalta maistunut ”Days Of Rock ’n Roll”.
Encoreen oli säästetty biisi, jota toimittaja Zeus Mattila kuvasi vuonna 1986 Heavy Heaven -lehdessä sanoilla ”vinkuvia kosketinsoittimia ym. hälyä ja kappale on kuin ELO huonoimmillaan”. Mattilan tuomiosta huolimatta ”Final Countdown” on Europen suurin hitti. Tampereella tosin tuntui, että ”Rock The Nightin” jälkeen se oli lähinnä pakollinen numero loppuun ja rutiininomainen läpiluenta, vaikka hieno biisi onkin kyseessä.
Mainos päättyy
Tullikamarilla bändi oli mielestäni itselleen juuri oikean kokoisessa paikassa, vaikka Joeyn pitikin välillä varoa, että mikkiteline ei kalahda Norumin tai Levenin päähän. Sopiva sekoitus klubin tunnelmaa ja isomman keikkapaikan avaruutta.
Europe tuntuu olevan nyt elämänsä parhaassa vedossa. Levyllä uusi materiaali on vahvaa eikä bändiä välillä vaivannutta pakonomaista hitinmetsästystä tarvita. Livenä bändi on myös varsin virkeässä kunnossa eikä väsymistä tai leipiintymistä ollut havaittavissa. Hieno huomata, että yli kaksikymmentä miljoonaa myytyä levyä ei ole nälkää sammuttanut.
Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: Outi Puhakka
Mainos päättyy