Evanescence julkaisi musiikkivideon ”Tell Me When You’ve Had Enough” -kappaleestaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.9.2026

Evanescence on julkaissut uuden musiikkivideon ”Tell Me When You’ve Had Enough” -kappaleestaan. Kappale löytyy yhtyeen tuoreelta ”Sanctuary”-albumilta.

Yhtyeen tiedotteen mukaan kappale on suunnattu ihmisille, jotka ovat kyllästyneet kontrollointiin ja manipulointiin. Samalla se pohtii sitä, kuinka paljon ihminen on valmis uhraamaan pysyäkseen helpoimmalla mahdollisella tiellä sen sijaan, että nousisi vastustamaan tilannetta.

”Tell Me When You’ve Had Enough” -videon on ohjannut Eric Richter, joka on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Knocked Loosen ja Dying Wishin kanssa. Videolla nähdään myös materiaalia, joka kuvattiin Evanescencen Pohjois-Amerikan-kiertueella aiemmin tänä vuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Sanctuary”-albumista on parhaillaan ennakkotilattavissa myös kahden vinyylin deluxe-painos.

Evanescence jatkaa syyskuussa kiertueitaan Euroopassa. Yhtyeen mukana nähdään kiertueen ensimmäisellä osuudella Poppy ja K.Flay sekä myöhemmin Poppy ja Nova Twins. Euroopan-kiertue käynnistyy 8. syyskuuta Leedsistä ja jatkuu lokakuun alkuun saakka.

Lokakuun 24. päivä Evanescence esiintyy Sick New World -tapahtumassa Fort Worthissa, minkä jälkeen yhtyeen kiertuesuunnitelmat jatkuvat muun muassa Aasiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy