Evanescenceltä tulossa uusi albumi – ”The Bitter Truth” julkaistaan myöhemmin tänä vuonna

Kirjoittanut Konsta Hietaniemi - 17.4.2020
Evanescence

Yhdysvaltalainen Evanescence on julkaissut viidennen albuminsa nimen sekä kansitaiteen. Levy kantaa nimeä ”The Bitter Truth”. Julkaisupäivä sekä kappalelista ovat vielä hämärän peitossa, mutta yhtye lupaa julkaisun tapahtuvan tämän vuoden puolella. Maistiaisia saadaan kuitenkin jo ennen sitä, sillä levyn ensimmäinen single on kuultavissa 24. huhtikuuta. Bändi tarjoaa lisäksi 50 onnekkaalle fanille mahdollisuuden kuulla ”Wasted On You” -biisin etukäteen. Ennakkokuuntelu toteutetaan Zoom-videopuheluna, ja langan toisessa päässä on yhtyeen laulaja Amy Lee. Alla levyn kansi sekä yhtyeen Facebook-päivitys aiheesta:

Luetuimmat

Uusimmat