Evil Drive ilmoittaa aloittaneensa työstämään seuraavaa albumiaan: julkaisu keväällä 2022

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.5.2021

Kotkalainen vuonna 2013 alkunsa saanut metalliyhtye Evil Drive julkaisi huhtikuun 2. päivä Reaper Entertainmentin kautta viimeisimmän ”Demons Within” -nimisen albuminsa. Yhtye ei ole kuitenkaan missään vaiheessa lopettanut uuden materiaalin kirjoittamista ja seuraavaa albumia kaavaillaan julkaistavaksi vuoden 2022 keväällä. Bändin laulaja Viktoria Viren on tulevasta materiaalista innoissaan ja kertoo siitä seuraavaa:

”Nyt on tulossa todella vahvaa tavaraa. Ensimmäistä kertaa koko bändi osallistuu kirjoitusprosessiin ja se on saanut biiseihin aivan uusia näkökulmia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen rumpali Antti Tani jatkaa:

”Levyn tekeminen on tiimityötä. Osallistun sovitusprosessiin vahvasti ja voin sanoa, että uusi materiaali toimii paremmin kuin koskaan.”

Basisti Matti Sorsa kertoo albumista seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olen säveltänyt neljännelle levylle muutaman biisin. Uskon että säveltämäni materiaali istuu hyvin Evil Drivelle. Eri säveltäjien yhteistyö tuo moniulotteisemman lopputuloksen seuraavalle levylle.”

Luetuimmat

Uusimmat