Ex-Block Buster jäseniltä uusi projekti Modest Youth: Ensimmäinen single julki ensi viikolla

Kirjoittanut Niko Kuusela - 3.7.2022

Viime vuonna toimintansa lopettaneen rock-yhtye Block Busterin perustajaveljekset Jaakko ja Aarni Metsäpelto tekevät paluun Modest Youth -nimikkeen alla.

Noise popiksi ja elektroniseksi rockiksi musiikkiaan luonnehtivan duon esikoisjulkaisu ”Trails”-EP näkee päivänvalon 5. elokuuta. Maistiainen tulevasta tarjoillaan kuitenkin jo ensi viikon perjantaina, 8. heinäkuuta, ”Stardust Creatures” -singlelohkaisun muodossa.

”Halusimme lähteä kokeilemaan uusia metodeja musiikinteossa. Kehiteltiin paljon erikoisia soundeja, sampleja ja looppeja, joiden pohjalta biisit lähtivät rakentumaan kuin itsestään. Tuotantoprosessi oli alusta loppuun DIY, eli monella tapaa vastakohta sille, mitä teimme edellisen yhtyeemme kanssa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Modest Youth ammentaa vaikutteita musiikkiinsa ja kuvamaailmaansa muun muassa elokuvista: ”Meistä on hauska kuvitella nämä biisit jossain David Lynchin leffassa. Tunnelmia on haettu sieltä suunnalta paikoitellen jopa tietoisesti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat