Ex Deon neljäs kokopitkä ei anna syytä palata itsensä pariin uudestaan.

Kataklysm-solisti Maurizo Iaconon Rooman imperiumin aikaisista tapahtumista inspiraatiota hakeva Ex Deo– sivuprojekti julkaisi neljännen studioalbuminsa 27. päivä elokuuta. “The Thirteen Years of Nero”- niminen albumi keskittyy juurikin Keisari Neron valtakauteen 54-68 jaa. 

Levystä on hankala sanoa paljoa mitään, sillä se ei juurikaan herättänyt minussa tunteita mihinkään suuntaan. Kaikki tuntuu olevan vain tuttua ja turvallista, sillä juuri mitään ei jää käteen.  Puuduttavaa musiikki ei kuitenkaan ole, myöskin termi mitäänsanomaton kuulostaa turhan rajulta. Kenties parhaiten ilmaistuna: Tämä sopii taustamusiikiksi. Ensikuuntelulla ei herännyt mielenkiintoa katsoa yhdenkään tietyn kappaleen nimeä. Kyllä niitä helmiä loppupeleissä onneksi muutamia löytyi.

Singlenäkin julkaistu “Boudicca (Queen of the Iceni)”, jossa myöskin vierailee Unleash The Archers-vokalisti Brittney Slayes on mukavan melodinen ja monipuolinen “tuulahdus”. Toinen mieleenpainuva kappale on myös jo singlenä julkaistu “Imperator”, joka on huomattavasti ilmavampi, mutta silti yhtä raskas kuin muutkin kappaleet. Välisoitto “Trial of the Gods (Intermezzo)” tulee kerrankin tarpeeseen. Välisoitot ovat mielestäni usein kovin turhia, mutta tässä tapauksessa se oli oikeaan aikaan oikeassa kohdassa. Se rauhoittaa hetkeksi pitäen kuitenkin yllä tuon sotaisan tunnelman, joka on havaittavissa levyn alusta loppuun.

Ei tämä pettymys ollut, mutta ei myöskään mikään sensaatio. Yhtyeellä on oma tyyli, jota se seuraa hyvällä menestyksellä, mutta tietynlaista uudistumista kaipaisi hiukan muuhunkin kuin sanoituksiin. Lopputulos on liian perusvarmaa suorittamista. Levy kuulostaa komealta, mutta se ei valitettavasti anna mitään syytä palata itsensä pariin uudestaan. Kokonaisuudesta jää kuitenkin hyvä maku suuhun, vaikka mieleen ei jää juurikaan mitään. 

6/10

Kappalelista:

  1.  The Fall of Claudius
  2.  Imperator
  3.  The Head of the Snake
  4.  Boudicca(Queen of the Iceni)
  5.  Britannia: the 9th At Camulodonum
  6.  Trial of the Gods(Intermezzo)
  7.  The Fiddle & the Fire
  8.  Son of the Deified
  9.  What Artist Dies In Me…
  10.  The Revolt of Galba

Ex Deo Facebookissa