Exodus-basisti Jack Gibson suhtautuu musiikkibisnekseen pessimistisesti: ”Olen paitakauppias, en muusikko”

Musiikkibisnes on muuttunut vuosien varrella paljon. Siinä missä ennen bändit kykenivät saamaan riittävästi rahaa levyjen myynnistä, on suoratoistopalvelujen yleistyminen upottanut musiikin rahallisen arvon sen fyysisen ulottuvuuden merkityksen supistuessa.

Levymyynnin sijaan bändit saavat nyt eniten rahaa konserttilippujen ja t-paitojen myymisestä. Tätäkin tulonlähdettä ovat syöneet keikkapaikkojen harjoittamat oheismyyntiosingot, joka on myös herättänyt paljon keskustelua.

Thrash metal -veteraani Exoduksen basisti Jack Gibson kertoo tuoreessa The Danielle Bloom Podcastin haastattelussa suhtautuvansa musiikkibisnekseen pessimistisesti kun häneltä kysyttiin neuvoja aloitteleville muusikoille.

”Kun olin nuori, oli olemassa tie, jota pitkin astella. Kasasitte bändin, teitte musiikkia ja hommasitte itsellenne keikkoja. Jos keikkanne vetivät tarpeeksi yleisöä, niin myös levy-yhtiöt kiinnostuivat teistä. Sitten yrititte solmia levytyssopimuksen, tehdä levyjä ja myydä niitä. Sitä tietä ei enää ole olemassa. Nyt tienä on se, että perustat bändin… tai ei itse asiassa tarvitse tehdä sitäkään, kunhan saat viraalihitin. En tiedä, miten se tapahtuu, siitä ei kannata kysyä minulta. Olen yli viisikymppinen, minulla ei ole sellaisesta mitään hajua!”, Gibson kertoo ja jatkaa:

”Täällä Nashvillessä nuoret muusikot kysyvät minulta sitä jatkuvasti ja tunnen olevani mulkku, kun vastaan, että en tiedä. En minä tiedä, mikä vetoaa ihmisiin. En tiedä, miksi tällä hetkellä suositut bändit ovat suosittuja. Enkä tarkoita, että ne olisivat huonoja. Minä en vain tiedä, miksi juuri nuo bändit erottuvat muista. Minulle ne kaikki kuulostavat ihan samalta. Mutta se johtuu ehkä siitä, että olen jo vanha. En tiedä, mihin suuntaan ohjaisin muita.”

Gibsonin väkevin kannanotto musiikkibisneksen tilaan koskee juurikin levymyynnin merkityksen vähenemistä ja oheistuotemarkkinoiden suuruutta.

”Ei ole enää olemassa mitään musiikkibisnestä. Kun musiikkia alettiin jakaa ilmaiseksi, katosi myös se bisnes. Levyjä ei myydä enää paskankaan vertaa. Jos emme mene myymään paitoja, niin emme tienaa mitään. Olen paitakauppias, en muusikko. Olen kirjaimellisesti romukauppias. Sitä me teemme. Soitamme musiikkia, jotta ihmiset ostavat esineitä, joihin on painettu meidän logomme. Siinä se bisnes on. Jos et pysty täyttämään salia ja myymään netissä 50 000 kappaletta tuotteitasi, niin he eivät halua edes puhua sinulle. Ja minä hetkenä tahansa menetämme loputkin duunimme jollekin vitun robotille. Heti kun tekoäly keksii, miten tehdään musiikkia josta ihmiset pitävät, meille ei makseta enää mistään.”

Kun haastattelija toteaa, että ihmiset tulevat aina katsomaan oikeita muusikoita soittamassa, Gibson vastasi seuraavaa:

”Se on toki totta. Mutta tällä hetkellä valtaosa bisneksestä on lisensoimista, mainosmusiikkia ja musiikin editoimista. Ja kaikki se tulee katoamaan. Maailmassa tulee olemaan 50 tyyppiä, jotka tekevät musiikkia joka kiinnostaa ja jollaista ei pysty luomaan keinotekoisesti. Kaikki muu taas… Kuka maksaa siitä, että joku säveltää musiikkia elokuvaan? Tai kuka maksaa 60-henkiselle orkesterille, kun yksi tyyppi voi vain antaa tietokoneelle komennot? Emmekä me tule kuulemaan mitään eroa. Asiat muuttuvat niin nopeasti, että en oikein tiedä mitä sanoa.”