Exodus peruu Euroopan-kiertueensa: ”Perhe on aina etusijalla”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 22.5.2023

Thrash metal -veteraani Exodus on ilmoittanut aikovansa peruuttaa tulevan Euroopan-kiertueensa. Kiertueen oli määrä käynnistyä perjantaina 26. toukokuuta Saksasta.

Taustalla on kitaristi Gary Holtin perheessä sattunut tragedia, jonka takia Holt ei kykene lähtemään kiertueelle. Exodus tukee kitaristiaan peruuttamalla kiertueen.

”Hyvin, hyvin raskain sydämin ilmoitamme, että ensi viikolla alkava Euroopan-kiertueemme joudutaan valitettavasti perumaan. Kuten monet teistä jo tietävät, Gary Holtin veljelle sattui viime viikolla Italiassa valitettava tapaus, jonka seurauksena Garyn ja hänen vaimonsa oli lennettävä sinne yllättäen hoitamaan tilannetta. Kuten jotkut teistä ovat ehkä lukeneet tai eivät ole, tilanne on vaatinut veronsa rakkaalta veljeltämme. Olemme perhekeskeinen bändi, ja perhe tulee aina olemaan etusijalla Exoduksessa. Toivomme, että ymmärrätte kaikki olosuhteet, tällä hetkellä Garyn on hoidettava perhettään. Emme halunneet tätä, sillä odotimme innolla, että pääsisimme soittamaan teille kaikille upeille eurooppalaisille faneille, jotka olette tukeneet tätä bändiä viimeiset 40 vuotta. Älkää olko huolissanne Euroopassa, Exodus tulee takaisin! Kiitos teille kaikille ymmärryksestä, rakastamme ja arvostamme jokaista teistä”, yhtye kirjoittaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Holtin veli joutui onnettomuuteen, jossa taksi törmäsi häneen takaapäin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat