Exthenia – Dominate the Wind

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.12.2013

Ikähaarukaltaan 17–20-vuotiaiden toinen julkaisu ”Dominate the Wind” on viiden biisin yhdistelmä melodista death metallia. Suomen länsisiiven edustajat, porilainen kolmikko Exthenia sai räiskäleensä valmiiksi vuoden puolivälissä ”Endless Path” -nimisen demojulkaisunsa jälkeen. Samantyyppistä kamaa oli jo vuoden alussa odotettavissa, paitsi nyt on kävelty eteenpäin – otettu askeleet kohti oikeaa suuntaa. Kolmikko on nykyään nelikko kosketinsoittajan liityttyä yhtyeeseen, mutta ”Dominate the Wind” ei palvele niinkään koskettimia edeltäjäänsä verrattuna, vaan nyt on kyse omaperäisemmästä skebapainotteisesta materiaalista, jossa eivät enää black metal -vaikutteet härnää huonolaatuisuudellaan.

Vokaaleissa on kehitytty sitten demon, kun ”Endless Pathin” rääkyminen antoi paljon norjalaisia viboja. Nykyään kuulemme jotain Petri Lindroos -tyylistä karjumista, mutta puuroksi englanti menee silloin tällöin laatuun käyvän tasapaksuutensa vuoksi. Hidasteita soundipuolella kuitenkin on, snare jää välillä piiloon, mutta paukkuu filleissä. Kokonaisymmärrys kärsii, kun keskitempoisissa kohdissa kitaristi-vokalisti Juho Raita jättää kuulijoille rummuista käteen suurin piirtein vain haitsun ja splashin – basistin puutteellisuudesta lörpöttämättäkään.

Vaikutteet paistavat läpi levyn, vaikka minkäänlaista harmonisuutta ei tunnuta äänityksillä tavoiteltavan. Tähän olisi kuitenkin mahdollisuus, sillä kitaristiduaalin Weckström ja Raita taidot ovat lätyllä selvästi kuultavissa. Kitarapörinä on varmasti suurimmalle osalle se miellyttävimmän kuuloinen seikka, eikä tyylittelyä sentään demon tavoin jäädä kaipaamaan. Tilutukset ovat välillä kaikesta huolimatta niin täpissä, että taustariffejä ei juuri palvella. Onko tässä kyse jostakin egon boostailemisesta, en tiedä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Levyn tyylin voi jakaa oikeastaan kolmeen osaan. Ne ovat yksioikoisuudessaan tiluttelua ja erittäin tummaa örinää – kolmas piikoo molempia, jolloin helvetti tuntuu olevan irti, mukavalla tavalla valtaosin, ei alituisesti. Suomimetallin aurinko paistaa koko ajan takaraivoon. Nopeatempoisuuteen mukailtu vähintään mielenkiintoinen sovitus saa toisinaan ihmettelemään, missä helvetissä mennäänkään.

Toisella kerralla kokonaisuutta alkaa hahmottaa. Nimikkokappaleen intron luodessa mielikuvia on huomattavissa jo paljon poikkeavuuksia ja yksilöllisyyttä ottaen huomioon yleisen melodisen death metallin genren. ”Dominate the Wind” antaa hyvää sisällöllistä osviittaa tulevasta, mutta kakkonen, ”Falling Down” iskeytyy ulos taas omalla tavallaan monitoreista. Tämä poikkeaa muusta julkaistusta materiaalista paitsi alkukirjaimensa takia, myös biisissä kuultavan, jopa kyllästymiseen saakka moninkertaistetun riffin vuoksi. Itse olisin ehkä laittanut ”Falling Downin” lopettamaan EP:n.

Raskaamman musiikin menestyjien sanotaan avaavan ovia heidän musiikkiaan luukutettaessa. Tämä EP ei ihan tee sitä, mutta lokaalia räjähtävyyttä, periksi antamattomuutta ja tarttuvuutta tarjotaan kappaleella ”Eternal Spirit”. Sekamelskan äärirajoilla pyöritään tällä kertaa onnistuneesti, ja jälkikäteen varsinkin tässä kipaleessa on huomattavissa taidokkaasti toteutettuja yksityiskohtia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Pohja musiikkivideorallille ”Disappointment” on luotu, ja nyt tarjolla on kaivattua selkeyttä sekä kirjaimellisen fiksua vastapainoa luvassa. Tyyli ei juuri erotu varhaisemmin kuulemasta, mutta hyvä valinta tulevaa Porispereä varten. Exthenia pyrki samaan paikkansa kyseisellä festarilla jo viime vuoden puolella ja uuden materiaalin avulla yritys on kova tänäkin vuonna. Vokaalien epäselvyydestä piittaamatta vähintään biisin nimi tulee osuvasti lärviä läiskien esille. Tämä kuitenkin jytisee viimeistään jo tokalla kerralla, varmaankin juuri siksi, kun mistään muusta ei meinaa ensimmäisellä kerralla saada selvää. Lopuksi startataan vielä nollasta sataan noin sekunnissa ”Death Withinin” paukkuessa menemään. Mieleen meinaa jäädä täytebiisin kuva, mutta hidastelematta mennään loppuun asti.

Vokaalit ovat jossain määrin odottelevat, liekit ja kovimmat pommit taitavat jäädä vielä sinne helvetin puolelle. Lyriikat ovat toisille erittäin metaforisia avoimien lopetustensa vuoksi, mutta toisille vain sanoja pötkössä. Välillä oltiinkin yhtäkkiä jo kertsissä menossa, joten paikoin joku Netta Skog tai Rybakin Alexander saattaisi murtaa auringon edessä seisovan. Täytyy toivoa, että Jere Blomin liityttyä kiipparistiksi ja äänimaailman muuttuessa ei sorruta enempää tähän egoiluun tai mitä se nyt onkaan. Idea on loistava kymppi, mutta toteutus ei yllä aivan samoille luvuille mm. Villen snaren kuulumattomuuden ja fillien kuuluvuuden vain sekoittaessa. Mainitut kolme tyyliä tuntuvat kuitenkin sointuvan porilaisten musiikissa suurenmoisesti yhteen. Ehkä herra Blom tuo tämän auringon valon, sitä ”Endless Pathissa” painotettua harmoniaa ja kenties esim. vokaalien sovitus tulee olemaan yhtä kiintoisan onnistunutta kuin EP:llä. Tähän nimittäin on loistavat mahdollisuudet, ja on vain positiivista sanoa, että jokaisessa biisissä on kuunneltavaa. Tähtäimet ovat silti huomattavasti korkeammalla – ei muuta kun ostamaan, kuuntelemaan ja auttamaan tavoitteiden saavuttamisessa.