Progressiivinen metallimusiikki on terminologisesti sikäli mielenkiintoinen käsite, että sen alle voidaan sulloa lähes minkälaista vähemmän suoraviivaista turpaanvetoa tahansa. On jazz- ja bluesvaikutteista kokeellista progea (Opeth, Porcupine Tree, Tool), djentiksikin haukuttua matikkametallia (Meshuggah,Vildhjarta), neoklassisia elementtejä sisältävää suuren maailman meininkiä (Dream Theater, Symphony X, Pain of Salvation) sekä erityisesti viime vuosien aikana mainstream-rajapintaa alati kutkuttelevaa mathcorea (The Dillinger Escape Plan, Converge, Protest The Hero). Vuonna 2011 perustettu Extinction in Progress on helppo sijoittaa nimenomaan viimeksi mainittuun lokeroon.

Modernia hardcoren, jenkkimetallin ja djentin ristisiitosta sävytettynä huumorielementeillä, tarttuvilla ja harvinaisen sulavilla breakdowneilla sekä ylivoimaisesti omaperäisimmillä sovitusratkaisuilla sitten One Morning Leftin debyyttialbumin. Kolme varsin eri korista poimittua kappaletta muodostavat keskenään hämmästyttävän tasapainoisen trilogian, mikä saattaa johtua sopivan lyhyestä kolmen ja puolen minuutin kestosta per näytelmä. Koukeroiset biisirakenteet, solisti Juho Ahlgrenin ärhäkät rääkynät, hyvällä maulla toteutettu sinne ja tänne kimpoilu maustettuna tyylitajuisella thrashpoljennolla luovat aidosti halun kuulla orkesteria kokonaisen täyspitkän verran. Mainitulla kotimaisella crossover-mestarilla on lopulta yllättävän paljon yhtäläisyyksiä Extinction in Progressiin, josta parhaimpana esimerkkinä toimii avausraita ”Ancient Ameba (Lit of Kaiki)”: pig squealeja ja elektrojumputuksia lukuun ottamatta palanen voisi löytyä aivan hyvin ”The Bree-Teenziltä”. Saatekirjeessäkin reippaasti esille nostettu sketsiaspekti toimii kokonaisvaltaisesti ihan mukavasti, vaikka kerran sitä myötähäpeilemäänkin joutuu. Joko arvostelijan huumorintaju todella on vastaavalla tasolla kuin rattijuopolla linnareissun jälkeen, tai sitten se nigga plz-läppä on oikeasti perseestä.

Vaikka blastaus ei olekaan vielä niin aggressiivista tai poukkoilu aivan niin sekopäistä, on vaasalaisorkesterin kymmenen minuutin tervehdys miellyttävän persoonallinen ja räväkkä päänavaus. Pari täysin aukotonta ideaa biisijalostamoon, muutama viilaus soundeihin ja raskaustason nostaminen vieläkin murjovammaksi, niin voimme alkaa puhumaan Suomen seuraavasta mathcore-lupauksesta.

9 / 10

Kappalelista:
01. Ancient Ameba (Lit of Kaiki)
02. Inhumanity in Humanity
03. To Do As They’ve Told

http://www.facebook.com/ExtinctionInProgress

Kirjoittanut: Tomi Salmi