Kuva: Teppo Ristola / Teppo Ristola Photography

Falling From Grace julkaisi uuden albuminsa ”At The Edge”

Kirjoittanut Teemu Hakala - 4.5.2025

Kotimainen melodista death/groove metallia soittava Falling From Grace on palannut uuden täyspitkän voimin. Bändin toinen studioalbumi ”At The Edge” ilmestyi Inverse Recordsin kautta, ja se on nyt kuunneltavissa alta sekä suoratoistopalveluissa.

Albumin teema pyörii nimensä mukaisesti reunalla olemisen tunteen ympärillä – kun ihminen ajautuu henkisesti tilanteeseen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Sanoituksissa käsitellään jälleen elämän synkempiä puolia, mutta mukaan on ujutettu myös kannanottoja maailman nykytilasta. Verrattuna debyyttialbumiin ”Shattered”, uusi levy on sävyltään tummempi ja raskaampi. Bändin energinen ja aggressiivinen ote on kuitenkin edelleen vahvasti läsnä.

Levyn kappaleet ovat tuttuun tapaan kitaristi Timi Tonterin käsialaa. Tyylillisesti ”At The Edge” yhdistelee eri metallin alalajeja, mutta pääpaino pysyy groove- ja melodisen death metalin puolella. Erityismaininnan ansaitsee päätösraita ”The Creator”, joka erottuu edukseen hieman erilaisella tyylillään – ja jolla kuullaan myös vierailijana Nils Courbaron (Sirenia, Bloodorn, T.A.N.K.).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi itse kuvailee levyä askelena eteenpäin: ”’At The Edge’ on meille kehitysaskel. Mukana on elementtejä, joita emme ole aiemmin hyödyntäneet. Julkaisun ajoitus on myös täydellinen – Tuska Festival lähestyy ja pääsemme esittelemään levyn kappaleita myös livenä siellä.”