Kuva: Elias Torppa

Falling Pyramids julkaisi uuden singlen – kuuntele ”Ashes in the Sea”

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 11.4.2025

Helsinkiläinen Falling Pyramids julkaisi uuden singlen ”Ashes in the Sea”. Kappale poikkeaa soundillisesti merkittävästi yhtyeen aiemmista kolmesta julkaisusta, sillä se on huomattavasti raskaampi ja melankolisempi. Kitaroiden virettä on madallettu, ja riffit ovat aggressiivisempia iskeytyen suoraan kuulijan kasvoille.

Singlen ensimmäinen versio on äänitetty jo yli kaksi vuotta sitten kitaristi Eelis Holopaisen toimesta osana lukion musiikin kurssia. Ensimmäisen demon nauhoituksessa auttoivat Holopaisen koulukaverit Elias Torppa ja Jaakko Juslén. Kitaristi Eelis Holopainen kommentoi:

”Tää on mulle tosi tärkee biisi. Näihin aikoihin juuri täysi-ikäisyyden kupeissa koin paljon vaikeita muutoksia elämässä. Ammensin silloin paljon kipua, raskaita tunteita ja kasvukipuja omaan soundiini. Tää kyseinen biisi on oikeestaan malli esimerkki siitä. Se myös herätti halun tehdä omaa musiikkia ja tuoda sitä näytille muille, vaikka olin siitä silloin äärimmäisen epävarma.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mulle musiikki on parhaita keinoja kanavoida tunteita. Tässä biisissä mä koen, et kuuluu mun häpeä, vaikeet tunteet ja pinttyneet kasvukivut. Nykyään menee hyvin ja olen todella ylpeä meidän bändistä ja erityisesti tästä biisistä!”

Kappaleen sovitus Falling Pyramidsille sopivaksi alkoi viime talvena Holopaisen soittaessa biisin demon yhtyeen kitaristi-laulaja Akseli Luokkalalle. Biisiä uudistettiin ja siihen kirjoitettiin sanat. ”Ashes in the Sea” -kappaleen lyyrinen sanoma pohjautuu siihen, kuinka suureksi mysteeriksi ihmisten ajatukset ja kokemukset voivat jäädä heidän poismenonsa jälkeen. Emme voi koskaan täysin tietää kenenkään syvimpiä ajatuksia ja motiiveja.

Bändi kertoo ottaneensa Alice in Chains– ja Kingston Wall -vaikutteita biisin uudelleen kirjoittamisessa pitäen sen kuitenkin omana ja uskottavan kuuloisena. Biisin soundimaailma ei ole suora viittaus Falling Pyramidsin musiikin tulevaan suuntaan vaan osoitus bändin ja sen soittajien monipuolisuudesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kuuntele tuore single tästä:

Falling Pyramids ammentaa inspiraatiota rock-musiikista 70- ja 90-lukujen väliltä. Bändin tavoitteena on tuoda nykyhetkeen uutta musiikkia perinteitä kunnioittaen. Pyramidit on nelihenkinen yhtye, jonka jäsenten musiikillinen mieltymys kuuluu selvästi sen lopputuotoksissa. Kvartetti koostuu kahdesta kitaristista, joista toinen toimii myös laulajana, basistista ja rumpalista – klassinen rock-kokoonpano. Yhtyeen musiikki syntyy sen jäsenistön monipuolisista mieltymyksistä, eikä se rajoitu tiukkoihin kaavoihin tai genreihin. Siltä on aiemmin ilmestynyt singlet ”Dust Bowl”, ”Alien” ja ”Director is Me

Tutustu yhtyeeseen lisää Linktreen kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy