Fani varasti shown Avenged Sevenfoldin keikalla – nappasi mikrofonin M. Shadowsilta ja lauloi ”Unholy Confessionsin”
Avenged Sevenfoldin keikalla nähtiin varsin ikimuistoinen yleisökohtaaminen viime lauantaina 8. elokuuta Montrealissa, Kanadassa. Yhtyeen laulaja M. Shadows kutsui innokkaan fanin lavalle, mutta tuskin osasi odottaa tämän ottavan saman tien keikan haltuunsa.
Fani oli ilmeisesti herättänyt Shadowsin huomion yleisössä pitelemällään kyltillä, minkä jälkeen laulaja pyysi järjestyksenvalvojia auttamaan tämän lavalle. Lavalle päästyään fani ei aikaillut, vaan nappasi mikrofonin ja ryhtyi laulamaan Avenged Sevenfoldin kanssa yhtyeen klassikkokappaletta ”Unholy Confessions”.
Shadows puolestaan tyytyi hetkeksi taustalaulajan rooliin fanin vetäessä vuonna 2003 ilmestyneeltä ”Waking the Fallen” -albumilta löytyvää kappaletta.
Tilanne tallentui useiden yleisön jäsenten kameroihin, ja videot fanin energisestä esiintymisestä ovat sittemmin lähteneet leviämään sosiaalisessa mediassa.
Avenged Sevenfold jatkaa parhaillaan Pohjois-Amerikan-kiertuettaan, jonka jälkeen yhtye suuntaa lokakuussa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.
