Fantastisia susia ja melodista döödistä – arviossa Wolftopian debyytti ”Ways Of The Pack”
”Tapporiffit, sinfoninen tunnelma, kauniit melodiat” alkaa Wolftopia-yhtyeen saatekirje, jossa painotetaan myös lyriikoiden fantasiamaailmaa ja melodista death metalia. Yhtyeen debyytti ”Ways Of The Pack” julkaistiin jo loppuvuodesta 2021, mutta heti ensimmäisten soundien perusteella voisi ajatella nähneensä julkaisun jo vuosituhannen vaihteessa.
Pakko sanoa heti alkuun, että avauskappale ”Hound Of War” tuo vahvasti mieleen 1990-luvun In Flamesin – etenkin riffittelyn osalta. Jopa niin paljon, että voi olla lähes varma, että alkuriffi on esiintynyt jollain In Flamesin albumilla. Power metal -tyylinen tuplabasarilaukka tasoittaa tilannetta sen verran, ettei yleistunnelma ole kuitenkaan aivan pelkkää In Flamesia. Se johtuu pitkälti syna-osaston tuomasta heleästä sinfonisuudesta. Albumilla on joka tapauksessa hyvin skandinaavinen ja suomalainen tunnelma.
”The Last Embrace of The Mother” jatkaa samaa mallia ja kaavaa ollen melodinen ja paikoin myös pelimusiikkiin nojaava tuotos. Suomalaisen metallin tunnelma huokuu etenkin jurosta örinä-laulutyylistä, joka muistuttaa ainakin Swallow The Sunin sekä muuan Jari Mäenpään (ex-Ensiferum, Wintersun) vastaavia. Kappaleiden nopeudet ovat kuitenkin aivan päinvastaisia kuin Swallow The Sunilla ja soitto teknistä tuoden pikaisesti mieleen ainakin Wintersunin ja Kalmahin tapaa soittaa omaa metalliaan.
Mainos päättyy
Yksinkertaiset riffit ja tuotanto jatkavat intohimoisena mutta tasapaksuna melodisen death metalin tuuttauksena läpi albumin. Kappale kuten ”Wash The Spears” on kaikessa yksinkertaisessa ja tavanomaisessa toteutuksessaan albumin heikonta ja mitäänsanomattominta antia. Albumi tarjoilee myös raikkaita ja melankolisia melodioita esimerkiksi kappaleissa ”We Are The Pack”, ”Predator” ja ”May He Serve The Shadow”, joiden perusteella yhtye vaikuttaa olevan vahvimmillaan kappaleiden introissa, ja jälleen joissain yksittäisissä melodiseen death metalin tyyliin tavallisissa melodioissa, jotka on tiputettu kappaleiden keskelle pitämään meininkiä elossa. Etenkin ”May He Serve The Shadow” tempaisee mukaansa aluksi sillä, että melodia saa sijaa ja ilmaisu on instrumenttien välillä ilmavaa.
Albumin kappalerakenteet eivät ole niitä kaikkein helpoimpia kuulijan korvalle helpoista yksittäisistä melodioista huolimatta, mikä tekee kokonaisuudesta hieman haastavampaa kuunneltavaa. Siinä mielessä albumin ja koko Wolftopia-yhtyeen taiteelliset ansiot ovat kuitenkin varsin uskottavalla pohjalla, eikä soittotaitokaan ole hukassa. On sinänsä myös taito toteuttaa musiikillista ambitiota omien kykyjensä ja musiikillisten intohimojen rajoissa, ja ainakin siinä Wolftopia onnistuu.
Toisin kuin saatekirjeessä annetaan yhdessä lauseessa ymmärtää pysyy Wolftopia siis melko tarkasti melodisen death metalin raameissa. Mukana on toki hieman power metal -tyyliä, tosin ilman siihen tavanomaisimmin liitettyä puhtaiden ja korkeiden laulujen kontribuutiota. Wolftopia ei siten lainaile kovin laajasti eri genrejen välillä. Mukana on toki myös pari blastbeatiin ja black metaliin viittaavaa osiota mennen kuitenkin niin suurella tempolla ohi ja palaten sinfoniseen melodisuuteen, että kyseisen genrerajan koputtelu on lähes olematonta.
Mainos päättyy
Albumin viimeinen kappale ”I Am The Storm” sisältää yksittäisten melodioiden ja riffien osalta eniten potentiaalia ja omaleimaisuutta viemään yhtyettä eteenpäin. Tunnelma karkaa kokonaisuutena pitkälti edellisten kappaleiden kaltaiseen rymistelyyn, mutta nyanssia on mukana silti sen verran, että kappale tarjoaa muutakin kuin melodisen death metalin jyräävää perusrunkoa.
Wolftopian ”Ways Of The Pack” ei ole mikään mahtaileva ja uudenlainen julkaisu, mutta se lunastaa intohimollaan ja fantastisella susi-teemallaan silti sympatioita puolelleen. Intohimo melodisen death metalin genreen kuuluu yhtyeen soittajilla olevan sen verran palava, ettei mitään täysin ihmeellistä ollut todennäköisesti tarkoituskaan tavoitella. Ainakin 1990-luvun melodeathia haikailevien genre-uskollisten ja susi-sympatiaa harrastavien tulisi ehdottomasti tarkastaa albumi. Jos vihaat edes toista niistä, suositus on etsiä muuta kuunneltavaa.