Fatal Effect - P.T.A

Valmistelkaa anuksenne! Fatal Effectin ”P.T.A” näyttää muille thrash-EP:n mallin

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 3.4.2019
Fatal Effect – P.T.A

Oulu ja thrash-bändi. Farkkuliivejä, pitkää tukkaa, nopeita kitarariffejä ja rääkyvä laulu. Fatal Effectin resepti ei ole aivan Pinterestistä poimittu vallankumouksellinen uutuus tai trendikäs ”hipster-fuusio” vaan hyvinkin perinteitä kunnioittava pläjäys. Bändin ensimmäinen virallinen julkaisu, käsillä oleva ”P.T.A”-EP julkaistiin ensin keikoilla myytäväksi c-kasetiksi, mutta vuoden 2019 alkupuolella se julkaistiin myös Spotify-palvelussa. Viiden kappaleen EP? Eihän se nyt voi mil…

Jaa ei vai? Fatal Effect on ollut pystyssä (tätä kirjoitettaessa) vähän yli pari vuotta, ja kun kyse on näin ”tuoreesta” yhtyeestä, niin jälkikin on sen mukaista. Vai onko? Ei tätä EP:tä ole juosten kustu lumisen Oulun tienvieruslumikinoksiin, vaan intensiivisen neljän päivän studiosession ja pariviikkoisen miksauksen tulos on melkoista korvakarkkia. Tietojen mukaan nykyään valo- ja videokuvaushommia loitsiva Vesa Ranta (muun muassa Sentenced) käväisi myös studiolla seuraamassa poikien menoa. Sitä  tarina ei kuitenkaan kerro, oliko velholla jotakin tekemistä itse lopputuloksen kannalta, mutta joka tapauksessa kaikki viisi kappaletta kuulostavat äärimmäisen hyviltä, oli Ranta sitten tiiviimmin mukana tai ei.

Toki, jos hakee ulosantia muualta, niin soitantaa voidaan verrata esimerkiksi sellaiseen nykyajan ilmiöön kuin Lost Society, ja jos vanhemmasta päästä haetaan jotain, niin pientä korvan kallistumista voitaisiin havaita jopa Children of Bodomin puoleen. Koska kyseessä on kuitenkin perinteitä kunnioittava oululaisbändi, ovat EP:llä paikoin kuultavissa myös ne perus Bay Area thrash -skenen isoimmat nimet, mutta mitäpä sitten? Jos thrashia soitetaan, niin sitä soitetaan sitten kunnolla ja vähintäänkin samalla asenteella kuin legendat. Sitä arvostetaan, ja se myös kuullaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Harvoin tulee vastaan yhtä täydellisyyttä hipovaa julkaisua, vaikka kappalemäärä on pieni ja julkaisuväylät ovat hieman kyseenalaisesti c-kasetti ja Spotify. Täytyy nostaa hattua Fatal Effectin uurastukselle ja innokkuudelle, joka viistää nykyaikaa samalla kuitenkin perinteitä kunnioittaen. ”P.T.A” on myös ihan niillä rajoilla, etteikö se kuulostaisi ylituotetulta rieskalta. Sen verran on saatu kuitenkin kitaraan säröä, rumpuihin pauketta ja lauluun paikka paikoin outoa kaikua, ettei mennä kuitenkaan aivan sieluttomuuden maille. Kappeleet ovat myös sopivan pitkiä (intromaista ”Creation”-biisiä lukuun ottamatta reippaasti yli neliminuuttisia), mikä antaa kappaleiden energioiden kasvaa huippuunsa.

Oululaisen ”rässi-koneen” loiva nousu on nähty. Katsotaan, mihin matka lopulta päättyy. Toivotaan, ettei hätälaskua tule – soisipa pumpulle suurempaakin näkyvyyttä kuin pikkuisten keikkamestojen lauteet ja pienten teema-iltojen bändiksi tyytyminen. – Antakaa näille janttereille vaikka vähän isompi budjetti, että he saisivat takoa täyspitkiäkin. Tai käykää keikoilla aina kun mahdollista! Bändiltä ei puutu ainakaan tällä EP:llä intoa ja energiaa, ja jos sama energia välittyy myös keikoilla, niin onhan se nähtävä. Eli levyltä löytyy asennetta, menoa ja meininkiä vaikka Suomen valloitukseen, mutta mikä piru siinä on, kun tällainen helmi löytyy vain c-kasettina ja Spotify-striiminä? Tässä pienessä julkaisussa on uskomaton potentiaali vaikka mihin – hoi päättäjät – ottakaa siitä NYT koppi ja bändi haltuun!

9-/10

Kappalelista:
1. Creation
2. P.T.A
3. Decontruction Worker
4. Distance of Freedom
5. Cremathorium

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fatal Effect Facebookissa

PS. ”P.T.A” on lyhenne sanoista ”Prepare Thy Anus”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat