Fear Factoryn uusi ”Aggression Continuum” -albumi epäonnistui Billboard-listalle pääsemisessä: bändi ulkona ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1995

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 6.7.2021

Groove metal -yhtye Fear Factoryn riveissä on tapahtunut muutoksia ja draamaa, mutta lopulta kauan odotettu uusi albumi julkaistiin kuuden vuoden odottelun jälkeen. Vaikka laulaja Burton C. Bell ei enää jatkakaan yhtyeessä, kuullaan hänen vokaalejaan vielä uudella albumilla.

Vastaanotto uudelle albumille on ollut suopea, mutta se ei kuitenkaan onnistunut pääsemään Billboard-myyntilistan 200 myydyimmän albumin joukkoon ilmestyessään. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1995, kun Fear Factoryn uutta levyä ei listalla nähdä.

Albumia myytiin ensimmäisellä viikollaan 6200 kappaletta, joista 5200 oli fyysisiä kappaleita. Tästä syystä sitä ei nähdä myyntilistalla. Levyn kuunteluiden ansiosta se pääsi kuitenkin Billboardin Top Albums -listalle, joka ei perustu fyysisiin ostoihin.