Fear of Dominationin ja Black Light Disclipinen riveistä koottu Shereign julkaisee debyyttialbuminsa 2022: Levyn ensimmäisellä singlellä ”Dark Waters” uidaan syvissä vesissä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.11.2021

Pitkän linjan ammattilaisista koostuva Shereign on pitkään hiottu timantti, jonka takana on vuosien työ. Tällä karismaattisella ja nälkäisellä bändillä on kirjoituspöydän laatikoissa kappaleita jo parinkin albumin verran, ja nyt faneja hemmotellaan uudella singlellä ”Dark Waters”. Single on samalla ensimmäinen julkaisu bändin ensi vuonna ilmestyvältä debyyttialbumilta.

Demovaiheessa Dark Waters kulki nimellä No Time, sillä elin vaihetta, jolloin oli muka kiire joka paikkaan, teinpä mitä tahansa. Aloin havahtua siihen, että en ole läsnä siellä missä pitäisi olla. Biisin tekoprosessin myötä purkautuivat vahvat kitaramelodiat, jotka muistuttavat vieläkin siitä, että on aika elää hetkessä ja olla läsnä siinä mitä teet. Se on tärkeää, sillä elämme täällä vain kerran”, kitaristi Joonas Pulkkinen kuvailee sävellystyötä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleen melankolinen tunnelma ja eteeriset melodiat yhdistettyinä merkityksellisiin sanoituksiin luovat kappaleesta monikerroksisen kokonaisuuden, jota ei ole helppo käsitellä.

Dark Waters on haastava kappale, sillä se vie minut joka kerta todella syviin vesiin. Biisin laulut ja lyriikat syntyivät pari vuotta sitten, kun olin todella vaikeassa elämänvaiheessa. Välillä on jopa noussut kyyneleet silmiin, kun tuota kappaletta on treenattu bändin kanssa. Kun esitimme kappaleen ensimmäisen kerran Saarihelvetissä, niin jouduin vain sulkemaan silmäni ja laulamaan kappaleen liikkumatta”, Sara Strömmer muistelee.

Voit katsoa yhtyeen tuoreesta kappaleesta julkaistun musiikkivideon Kaaoszinen ensiesityksen kautta tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.shereignband.com/
https://www.facebook.com/shereignband
https://www.instagram.com/shereignofficial/
https://open.spotify.com/artist/7tgPZfj2NRxY5eKnjeGWZW

Luetuimmat

Uusimmat