Fearoutin debyytti “Bleedthrough” on laadukas pelinavaus, jolle toivoo jatkoa

Kirjoittanut Santtu Paananen - 3.12.2021

“Bleedthrough” oli tietynlainen musiikillinen deja vu. Biisit muistuttivat jotain tai jostain, tai veivät jonnekin paikkaan, jossa ei nyt sitten kuitenkaan muista käyneensä. Tutun ja vieraan balanssi löytyy Fearoutin debyytillä. Riffittelyssä kuuluu elementtejä ja vaikutteita jostain, kenties jungilaisesta kollektiivisesta alitajunnasta.

Rutiinia tai tyhjäkäyntiä helsinkiläisbändin debyytti ei suinkaan ole. Biiseissä kuultavat sävellys- ja sovitusvalinnat pääsevät yllättämään, esimerkiksi mainiosti toteutetuin taustalauluraidoin, joista vastaa useissa kappaleissa basisti Minttu Minkkinen.

“Bleedthrough” käynnistyy kolmen ässän voimin. “That Was the Day I Decided to Start Using Hard Drugs” on napakka startti alt-metal/stoner-matkalle. Kakkosbiisi ja ensimmäinen sinkkulohkaisu “The End of the Beginning” yhdistelee raakaa riffittelyä ilmavaan säkeistön tunnelmaan ja sisuskaluja vääntävän melankoliseen kertosäkeeseen. 

Kolmas raita, “Point Blank Range” jatkaa kakkosbiisin tunnelmaa, ja jättää takaraivoon taas yhden tarttuvan kertosäkeen.

Nelosbiisin kohdilla saadaan ensimmäinen suunnanmuutos. “Obsession” alkaa rehdin stoner-henkisellä, groovaavalla riffillä. Stoner-vaikutteet ovat pitkin levyä näkyvillä, mikä tuo mukaan lisämausteina groovea ja omanlaistaan raakuutta. Fearoutin tyyli ammentaa myös punkista ja heavy metalista, ja joitakin hengenheimolaisuuksia voidaan löytää esimerkiksi yhtyeistä Therapy? ja Nine Inch Nails.

Kliinisen ja raa’an yhteispeli kuuluu myös tuotannossa, jossa kitarat sahaavat mukavan räyhäkkäästi, kuitenkaan aiheuttamatta migreeniriskiä. Sovituksissa on kerroksia, joissa riittää kuunneltavaa useammallekin kerralle. Äänimaailma on kaikkiaan kirkas ja eri instrumentit erottuvat miksauksesta.

Seuraava kohokohta levyllä on “Which One of You”. Laulaja Justus Latvala kaappaa huomion epätoivoisen raastavalla tulkinnallaan lyijynraskaassa kertosäkeessä. Lopputulos on murskaavan sävellys ja tarina jonkinlaisesta ampumavälikohtauksesta. Biisin loputtua jäljelle jää nujerrettu olo, joka ei ole oikeastaan edes miellyttävä tai katarttinen. Mutta taide ei ole aina kivaa.

Levyn loppupuolella tavataan hieman tyhjäkäyntiä parin biisin kohdalla. Levyn päättävä “Bring Me Down” kuitenkin on paras mahdollinen valinta viimeiseksi rutistukseksi. Biisin ja levyn loppuun sijoitettu hurmioinen kitarasoolo tempon hidastuksen päälle jättää levystä hyvän maun. Kaikkiaan levyn biisijärjestys on ansiokkaasti koottu, ja “Bleedthroughilla” on selkeä rakenne vahvasta openerista keskivaiheen hidasteluun ja lopun kliimaksiin.

Soitanta on läpi levyn tiukkaa, mutta irrottelua soisi kuulevan jatkossa hieman lisääkin. Esimerkiksi levyllä kuultavat punk-vivahteet tuntuvat mahdollisuudelta, jossa olisi vielä paljon lypsettävää tulevaisuudessa. Jotkut puolenvälin jälkeen tulevista vedoista hyötyisivät pienestä soitannallisesta lisäväristä. Rumpuosastolle tarvittaisiin myös paikoin lisävaihtelua rokkikomppien ohelle.

Kaikkiaan “Bleedthrough” on debytoivan bändin vakuuttava taidonnäyte, joka on hämmentävän valmista tavaraa. Keikkalavoille, mars!

8,5/10

Kappalelista:

  1. That Was the Day I Decided to Start Using Hard Drugs
  2. The End of the Beginning
  3. Point Blank Range
  4. Obsession
  5. Nevermore
  6. Which One of You
  7. Smokescreen
  8. Fist. Dreams. Insanity.
  9. Half-Empty Man
  10. What’s in the Box
  11. Betrayal
  12. Bring Me Down

Fearout Facebookissa