Mitä saadaan kun yhdistetään hardcorea, punkkia ja southern rockia? Vastaus: brittiläinen yhtye nimeltään Feed The Rhino, joka julkaisi kolmannen albuminsa kesäkuun 16. päivä Century Media Recordsin kautta. Näin erikoisen genrehybridin edessä mies ei voi muuta kuin lähteä kuuntelemaan albumia nöyrästi vailla minkäänlaisia ennakko-odotuksia.

Albumin ensimmäisen kappaleen ”New Waven” lähtiessä soimaan, saattelevat kitarasoundit todellakin mielenmaiseman kohti etelävaltioiden puuvillapeltoja. Biisin nimi on ainakin osuva. Nyt paiskautuu täysin uusi aalto vasten meikäläisen musiikkitietämyksen kallioita. En voi väittää olevani laulaja Lee Tobinin karjuntatyylin suurin fani, mutta kappale viehättää jollain kierolla tavalla ollessaan suhteellisen uniikkia materiaalia. Voin hyvin kuvitella bändin vetävän tätä jossakin hämyisessä brittipubissa humalaisten nuorten heiluessa pitissä ylitsevuotavien tuoppiensa kanssa. ”Give Up” ja ”Behind The Pride” jatkavat samalla linjalla. Näissä biiseissä on jo suhteellisen tarttuvat kertosäkeistötkin, ja rock-soundit huokuvat mukavasti läpi.

Vaikkei ”Black Horse” mikään mestariteos olekaan, tarjoaa se mukavaa vaihtelua balladimaisuudellaan,  kun taas ”Finish the Game” on erittäin puuduttavaa kuunneltavaa. ”Revelation Not Revolution” kuulostaa alussa ihan potentiaaliselta raidalta, mutta karjuntojen tullessa mukaan kuvioihin tunnelma lässähtää ja kappale alkaa polkea paikallaan. Hidastempoinen ”Set Sail For Treason” erottuu edukseen, ja on ehdottomasti yksi levyn parhaista kappaleista. ”Deny And Offendista” taas en edes keksi mitään sanottavaa.

Albumin nimikkokappale ”The Sorrow And The Sound” kiteyttää mielestäni albumin kokonaiskuvan hyvin; meno on hieman laahaavaa ja väsynyttä, vaikka potentiaaliakin pinnan alla piilee. ”Bright Side Of A Dark Ride” alkaa reippailla soundeilla, mutta loppujen lopuksi tästä biisistä ei jää mieleen juuri muuta kuin mukavasti rimmaava nimi, ja se, että tuntuu kuin kappaleen olisi jo kuullut. Sama Déjà-vu -efekti esiintyy myös seuraavassa kappaleessa, ”Keep Your Purpose Hitmanissa”.  ”Another Requiemkaan” ei oikein jaksa sytyttää, vaikka kertosäkeistön loppuosa herättääkin jonkinasteista mielihyväreseptoreiden aktivoitumista.

Kokonaisuutena ”The Sorrow And The Sound” on muutamaa kappaletta lukuun ottamatta erittäin raskassoutuista kuunneltavaa. Vaikka näin erikoisesta genresulautuksesta haluaisikin pitää, niin kokonaisuus ei vaan toimi. Hidastempoisten southern rock -soundien päällä suhteellisen korkealta lähtevä ja ärsyttävän epäpuhtaalta kuulostava karjunta ei tuota haluttua lopputulosta ainakaan omissa korvissani. En lähde kaunistelemaan mielipidettäni. Jos ”The Sorrow And The Soundista” jotain haluaa irti, suosittelen kuuntelemaan kolme ensimmäistä kappaletta sekä ”Set Sail For Treasonin”. Loppulevyn voi puolestani jättää kuuntelematta vailla pelkoa jonkin mahtavan menettämisestä.

4/10

Kappalelista:
1. New Wave
2. Give Up
3. Behind The Pride
4. Black Horse
5. Finish The Game
6. Revelation Not Revolution
7. Set Sail For Treason
8. Deny And Offend
9. The Sorrow And The Sound
10. Bright Side Of A Dark Ride
11. Keep Your Purpose Hitman
12. Another Requiem

https://www.facebook.com/feedtherhino

Kirjoittanut: Jouni Lepistö